Ammatillinen kuntoutusselvitys – Akse

Kirkasta tulevaisuuden suuntasi

Oletko ollut pitkään työttömänä tai onko sinulla paljon keskeytyneitä opintoja? Tai onko alanvaihto edessä terveydellisistä syistä? Jos vastasit kyllä, tutustu Akseen. Palvelu on maksutonta.

Milloin Akse on sopiva palvelu?

Koetko, että tarvitset tukea selvittämään, onko sinusta työelämään? Akse on tähän selvitykseen suunnattu palvelu. Lisäksi kartoitamme millaista polkua pitkin sinun kannattaisi lähteä kokeilemaan työelämää sekä millainen työ tai ala on sinulle soveltuva. Aksessa etsimme vahvuutesi terveydellisten haasteiden keskeltä ja autamme rakentamaan oman näköisesi polun työelämän saralla.

Kysy Aksesta

Asiakkaidemme suusta

"Aksessa oma ajatusmaailma vahvistui millaiselle alalle haluan lähteä hakeutumaan, kun kipujen takia en voi tehdä enää istumatyötä 8h päivässä."

"Oli piristävää, että terveyshuolien sijaan keskityttiin vaihteeksi minun vahvuuksiin."

"Jokainen meistä sai siellä omaohjaajan, jonka koin jaksojen aikana aivan kuin ankkuriksi."

"Armollisuus ja rauhallinen eteenpäin meneminen hämmästytti minua moneen kertaan."

Kuka voi hakea Ammatilliseen kuntoutusselvitykseen eli Akseen?

  • 30-64-vuotias, mikäli sinulla on haasteita sairauden tai diagnoosin johdosta opinnoissa, työelämässä tai sinne siirtymisessä.
  • 16-29-vuotias, mikäli sinulla on haasteita elämänhallinnan kanssa, ja kaipaat tukea ammatillisen suunnan löytämiseen. 16-29-vuotiaana et siis tarvitse diagnoosia tai todettua sairautta hakeaksesi Akseen.

Olennaista on, että olet valmis tekemään ammatillisia suunnitelmia.

Kysy Aksesta

Voisiko Akse olla sinulle sopiva kuntoutus?

Missä ja milloin Ammatillista kuntoutusselvitystä järjestetään?

Järjestämme palvelua ympäri Suomen ja aloitusajankohta sovitaan yhdessä kanssasi. Sivun alalaidasta näet paikkakuntakohtaisen listauksen. Akse jaetaan kolmeen osioon:

  • Alkuselvitys, kesto 2–4 päivää
  • Jatkoselvitys, kesto 6–8 päivää
  • Seuranta, kesto 1–2 päivää

Kesto ja osallistumisesi vaiheisiin riippuu täysin tarpeistasi. Akse voidaan toteuttaa yhteen putkeen tai useammassa jaksossa. Palvelu voidaan tarvittaessa toteuttaa lähes kokonaan etänä. 

Ammatillisen kuntoutusselvityksen kulku

Kokonaisuudessaan Akse kestää 10 arkipäivää. Päivät sisältävät itsenäistä sekä ohjattua työskentelyä. Omaohjaajan lisäksi pääset tapaamaan muun muassa psykologia, sosionomia ja työelämän asiantuntijaa.

Alkuselvitys

Alussa kartoitamme nykytilanteesi ja millaista tukea tarvitset jatkossa. Jokainen Akselainen saa omaohjaajan. Alkuselvityksessä käydään läpi opiskelu- ja työhistoriaa, elämänhallintaa ja ammatillisia haasteitasi.

Tavoitteet

Alkuselvityksen jälkeen päätetään yhdessä jatkoselvitykseen siirtymisestä. Tällöin syvennytään keskusteltuihin asioihin ja lähdetään pohtimaan ammatillista suuntaasi sekä vahvuuksien ja voimavarojen merkitystä.

Omat vahvuudet

Erilaisten tehtävien kautta selkiytämme mahdollisuudet, jotka soveltuvat juuri sinulle. Valitset itsesi näköiset tavoitteet, joiden perusteella syntyy ammatillinen suunnitelma. Pääset tapaamaan useita terveydenhuollon ammattilaisia tarpeesi mukaan.

Polun kirkastuminen

Viimeisen eli seurannan tavoitteena on, että ammatillinen polkusi on kirkastunut ja lähdet toteuttamaan ammatillista suunnitelmaasi. Tämä osio sisältää seurantasoiton ja tarvittaessa tapaamisen.

Miten Ammatilliseen kuntoutusselvitykseen haetaan?

16–29-vuotiaat

Soittamalla Kelaan p. 020 692 205.
Myös läheinen tai muu taho voi olla Kelaan yhteydessä puolestasi.

30–64-vuotiaat

Kelan ammatillisen kuntoutuksen lomakkeella KU101. Valitse kohtaan 3., että haet "ammatillista kuntoutusselvitystä" ja kohtaan 9., palveluntuottajaksi Coronaria. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärin B-lausunto. Lausunnon saat esimerkiksi terveyskeskus- tai hoitavalta lääkäriltä. 

Polkuja Ammatillisen kuntoutusselvityksen jälkeen

Opinnot tai työelämä

Suunta opintoihin tai työelämään voi löytyä Aksen aikana.

Taito-kuntoutus

Pitkäaikaista ammatillista kuntoutusta ryhmässä, sisältäen työharjoittelua ja moninaista tukea eri alan ammattilaisilta.

TEAK-kuntoutus

Työkokeilua tai työhönvalmennusta 16–64-vuotiaille.

Muu yksilöllinen kuntoutus tai terapia

Meiltä löytyy myös muita ammatillisia ja esim. nepsy-nuorille suunnattuja kuntoutus- sekä terapiapalveluita.

Videot edellyttävät evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia

Mikä Ammatillinen kuntoutusselvitys?

Tutustu Akseen! Videolla Aksen tuotepäällikkö Sina Isokallio kertoo milloin Akse on sopiva palvelu.

Keski-ikäinen mies seisoo tyytyväisen näköisenä metsässä kiikarit kaulassaan.

Lääkärin ohjeet - näin ohjaat Akseen

Kenelle voin suositella ammatillista kuntoutusselvitystä? Mitä tulisi ottaa huomioon? Milloin kuntoutus on oikea-aikaista? Tässä lääkäreille suunnatut ohjeet ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ohjaamiseen.

Lääkärin ohjeet

Ota yhteyttä ja kerron lisää


Aksea ympäri Suomen

Ammatillista kuntoutusselvitystä eli Aksea järjestetään seuraavilla paikkakunnilla. Voit olla myös yhteydessä suoraan paikkakuntasi toimipisteeseen. Klikkaa paikkakuntaa nähdäksesi yhteystiedot.

Coronaria Espoo
Kappelikuja 6 B
02200, Espoo

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Kumpulantie
Kumpulantie 7, 4. krs. (Itä-Pasila)
PL 17
00521 Helsinki

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä
Yliopistonkatu 23, 2.krs
40100 Jyväskylä

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lappeenranta
Kirkkokatu 9, 5. krs. 
53100 Lappeenranta

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mikkeli - Porrassalmenkatu 20
Porrassalmenkatu 20 
(postitusosoite: Savilahdenkatu 8)
50100 Mikkeli

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria Kuntoutuspalvelut Raisio
Raisiontori 5, 21200 Raisio

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi

Coronaria Kuntoutuspalvelut Rovaniemi
Lähteentie 20, 96400 Rovaniemi

Asiakaspalvelu
p. 010 525 8801
kuntoutus@coronaria.fi


Ammatillinen kuntoutusselvitys – Akse

Laita meille viestiä ja olemme yhteydessä sinuun.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.