Mieslääkäri katsoo kameraan ja hymyilee.

Kolonoskopia ja sigmoideoskopia

Kolonoskopia eli paksusuolen tähystys on tutkimus, jolla selvitetään monia vatsaoireita ja niiden syitä. Kolonoskopia on ainoa keino nähdä esimerkiksi tulehdukset, verisuonimuutokset, polyypit, kasvaimet ja rakennemuutokset. Kolonoskopian tekee aina gastroenterologi tai gastrokirurgi, joka on mahaan ja suolistoon erikoistunut lääkäri.

Suolistosairaudet ja -vaivat ovat yleistyneet viime vuosina merkittävästi. Oireiden syitä selvitellään kolonoskopialla eli paksusuolen tähystyksellä. Tutkimuksessa nähdään koko paksusuoli ja yleensä myös ohutsuolen loppuosa. Kolonoskopian yhteydessä on myös mahdollista ottaa koepaloja ja suorittaa pieniä toimenpiteitä. Kolonoskopia tehdään lääkärin määräyksestä selvitettäessä syitä mm. seuraaviin oireisiin ja vaivoihin:

  • Vatsakivut
  • Pitkittynyt ripuli
  • Verenvuoto
  • Anemia
  • Vatsan toiminnan muutokset
  • Pitkittynyt ummetus

Tutkimuksen kulku

Kolonoskopiaan tullaan ennalta annettujen ohjeiden mukaisesti ja sovittuna aikana. Aikaa tutkimuskäynnille on varattu kokonaisuudessaan 40 minuuttia. Itse toimenpide vie 20-40 minuuttia. Tutkimus edellyttää suolen tyhjennyksen tyhjennysaineella. Tähän on annettu erilliset ohjeet.

Tutkimuksessa on mukana lääkäri ja hoitaja. Tutkimusta ei tarvitse jännittää tai ujostella. Tutkimukset ovat lääkäreille ja hoitajille rutiinia, eikä niissä ole mitään noloa. Tutkimuksessa voi esiintyä ajoittain kipua, mm. suolen venytys voi sitä aiheuttaa. Tutkimuksen aikainen kipu ei ole vaarallista, mutta epämiellyttävää.

Esilääkitys ei yleensä ole tarpeen. Tutkimuksessa käytetään puuduttavaa ja liukastavaa geeliä peräaukolla ja tarvittaessa voidaan antaa myös kipua lievittävää lääkitystä suonensisäisesti. Tutkimus tehdään taipuisalla tähystimellä, joka ohjataan peräaukon kautta paksusuoleen ja tarvittaessa ohutsuolen loppuun. Tutkimus aloitetaan kylkimakuulla ja tarvittaessa asentoa voidaan muuttaa tutkimuksen aikana. 

Tähystyksen yhteydessä voidaan ottaa näytteitä ja myös tehdä pieniä toimenpiteitä, kuten esimerkiksi poistaa polyyppeja, mitkä ovat pieniä hyvänlaatuisia limakalvon liikakasvua. Itse näytteenotto on kivutonta.  

Tutkimuksen jälkeen

Kaikki, mitä lääkäri pystyy tutkimuksen aikana näkemään, hän kertoo asiakkaalle jo tutkimuskäynnin aikana. Asiakas saa myös mukaansa tähystyskertomuksen. Tarvittaessa lääkäri kirjoittaa sairaslomaa. Jos tutkimuksen yhteydessä on tehty jotain pieniä toimenpiteitä, saa siihen liittyvät ohjeet kirjallisena mukaansa.

Kolonoskopian jälkeen saa heti syödä ja juoda normaalisti ja onkin hyvä juoda tavallista enemmän.

Tulokset lähetetään omalle hoitavalle lääkärille n. 4 viikon kuluessa tutkimuksesta. Kiireellisissä tapauksissa tulokset tulevat 1-2 viikossa. Hoitavalle lääkärille tulee itse varata soittoaika tuloksien kuulemista varten.


Valmistautumisohjeet kolonoskopiaan

Oman tähystysklinikkasi valmistautumisohjeet kolonoskopiaan ja sigmoideoskopiaan löydät alla olevien painikkeiden takaa.


Sigmoideoskopia

Sigmoideoskopia tarkoittaa paksusuolen loppuosan tähystystä. Tutkimuksella on mahdollista todeta paksusuolen loppuosan sairauksia tai niitä ennakoivia muutoksia. Valmistautuminen tutkimukseen ja tutkimuksen kulku vastaavat kolonoskopiaa, mutta sigmoideoskopiassa tutkitaan vain paksusuolen loppuosa. Sigmoideoskopioita tehdään aika vähän, yleisin tutkimus on kolonoskopia.