Pitkäjänteinen fysio- ja toimintaterapia sekä oma harjoittelu selkäydinvammassa tuottaa toivottua tulosta 

AsiakastarinaFysioterapiaNeurologinen fysioterapia

Onnettomuuden seurauksena Jukka Multaselle diagnosoitiin osittainen selkäydinvamma. Vaikka vamma on pysyvä, pystytään toimintakykyä kehittämään fysio- ja toimintaterapian sekä itsenäisen harjoittelun avulla ja tätä kautta saavuttamaan omia tavoitteita.

Joulukuun 19. päivä vuonna 2020 on jäänyt elävästi Jukka Multasen mieleen. Tuo päivä nimittäin muutti Jukan elämää isosti. Jukka oli sopinut tuolloin tapaavansa kaverinsa pikaisesti pubissa ennen illan saunavuoroa. Jukka ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt pubiin. Lumen alla piilossa ollut jää pääsi yllättämään, jonka vuoksi Jukka kaatui, menetti tajuntansa ja kieri pienen matkan jyrkkää rinnettä alas.  

– Kun tulin tajuihini, huomasin heti, että en pääse omin avuin pystyyn. Onneksi yksi ohikulkija kuuli avunhuutoni, ja soitti hätäkeskukseen. Pelastuslaitos nosti minut pressun avulla ylös ja vei saman tien Päijät-Hämeen Keskussairaalaan, jossa otettiin magneettikuva. Leikkaus oli heti seuraavana päivänä Meilahdessa, muistelee Jukka joulukuista päivää.

Jukalla diagnosoitiin osittainen selkäydinvamma, joka oli aiheutunut kovasta tärähdyksestä. Tämä muutti elämää isosti. 16-vuotiaasta lähtien Jukka oli tehnyt fyysisesti raskaita töitä ja harrastanut aktiivisesti monipuolista liikuntaa metsästyksen ja musiikinkuuntelun lisäksi. Tammikuussa olisi tullut 42 vuoden työurakin täyteen. Nyt jaloissa ei ollut tuntoa, oikean jalan ukkovarvasta lukuun ottamatta. Käsi- ja kyynärvarret liikkuivat vähän, mutta sormet olivat niin käppyrässä, että itsenäinen ruokailu ei onnistunut.

Alussa fysioterapian tavoitteena oli lisätä itsenäistä toimintakykyä

Leikkauksen jälkeen Jukka oli joulupyhät Päijät-Hämeen Keskussairaalassa, jonka jälkeen kolme viikkoa Salpausselän kuntoutussairaala Jalmarissa. HUSin osastolla Jukka oli toukokuun 2021 loppuun, jonka jälkeen kokeiltiin kahden kuukauden ajan, olisiko palvelukoti Ankkuri (entinen Aarrekoti) sopiva paikka uudeksi kodiksi. Paikka soveltui tilanteeseen hyvin, ja täältä Jukka sai pysyvän paikan.

– Ankkurissa on kaikki puitteet suunniteltu hyvin ja avustaja on aina tukemassa niissä asioissa, joita en itse pysty tekemään, esim. käy yöllä pari kertaa minut kääntämässä, kertoo Jukka.

Kun Jukka oli asettunut Ankkuriin kesäkuussa 2021, käynnistyi myös kuntoutus Lahden Coronariassa. HUSin fysioterapeutti vinkkasi, että Jukan kannattaa jatkaa kuntoutusta Tanja Ryhäsen kanssa ja Tanjan ohjauksessa Jukka on kuntoutuksessa nyt käynyt reilut 1,5 vuotta.   

Fysioterapian alussa Jukan itsenäinen toimintakyky oli vähäistä. Jukka tarvitsi avustusta lähes kaikissa arjen toiminnoissa sekä siirtymisissä pyörätuolista pois ja takaisin tuoliin, asennon vaihdoissa pyörätuolissa ja sängyssä. Kotona (Ankkurissa) oli käytössä henkilönostin. Myös pyörätuolin käsittely oli vielä uutta ja lihasvoima ja kestävyys olivat heikentyneet sekä vamman myötä että pitkän sairaalajakson aikana. Fysioterapian lisäksi Jukka kävi toimintaterapiassa, mikä myös tuki itsenäisen toimintakyvyn harjoittelua.

- Välitavoitteiksi asetimme alkuun yhdessä Jukan kanssa mm. siirtymisten onnistumiset itsenäisesti ensin siirtymälaudan kanssa ja myöhemmin ilman lautaa eri tilanteissa, kuten plintille, sänkyyn, autoon, wc-pöntölle jne., muistelee Tanja kuntoutuksen alkutilannetta ja jatkaa.

- Lisäksi tavoitteena oli lisätä kauttaaltaan lihasvoimaa, jotta itsenäinen toimintakyky pääsisi kehittymään, jotta Jukka pystyisi mahdollisimman monipuolisesti osallistumaan esimerkiksi arkisiin askareisiin. Harjoittelimme myös pyörätuolin käyttöä erilaisissa tilanteissa ulkona ja sisällä.

Kuntoutus on pitänyt sisällään niin ns. kuivaterapiaa kuin allasterapiaa, joka on ollut Jukan suosikki alusta alkaen.

Toimintakyvyn kehittyminen on vaatinut sitoutumista tavoitteeseen ja harjoitteisiin

Jukan omana tavoitteena on alusta asti ollut, että pystyisi vielä jonkin verran kävelemään ja pääsemään rakkaan metsästysharrastuksen pariin. Näiden tavoitteiden myötä Jukka on sitoutunut fysioterapian lisäksi omatoimiseen harjoitteluun.

- Teen säännöllisesti erilaisia harjoitteita, jotta saan lihasvoimaa ja liikkuvuutta paremmaksi. Lihasvoimaa treenaan kotona ja ulkona teen kelauslenkkejä. Asun osan aikaa avopuolisoni Erjan luona, jossa on hyviä mäkiä näille lenkeille. Tänään olin 40 minuuttia telineen avulla pystyasennossa, mikä laittaa nesteet hyvin kiertämään. Säännöllinen jumppa on puolestaan saanut sormia sen verran vetreäksi, että itsenäinen ruokailu, esim. pihvin leikkuu onnistuu. Nyt on Erjan kanssa kiva käydä ravintolassa pihvillä, kertoo Jukka.

- Jukka on ollut alusta asti periksiantamaton, sitkeä, motivoitunut, aktiivinen omassa arjessa ja innostunut oppimaan sekä harjoittelemaan. Hän on erittäin tunnollisesti tehnyt kotiharjoittelua lihasvoiman osalta ja toiminnalliset harjoitteet ovat siirtyneet hyvin myös arkeen. Olen varmasti pystynyt ohjaamaan Jukalle oikeanlaisia harjoitteita oikea-aikaisesti, mutta suurin työ on tapahtunut Jukan osalta itse, koska 2–3 tuntia terapiaa viikossa ei vielä yksin edistä toimintakykyä näin paljon. Asiat on pystyttävä siirtämään kotiin ja arkeen, toteaa Tanja.

Jukan fysioterapia jatkuu edelleen, koska vaikka vamma on pysyväislaatuinen niin kehittymistä toimintakyvyssä tapahtuu edelleen ja kaikkia harjoitteita ei pysty itsenäisesti tekemään.

- Itsenäisesti Jukka harjoittelee mm. alavartalon pukemista, uusia pyörätuolin käsittelytaitoja sekä edelleen alaraajojen ja keskivartalon vahvistamista. Jukalla on myös ihana naisystävä, joka osaltaan on mahdollistanut Jukan aktiivista arkea. Hänen kanssaan yhteistyö on myös toiminut hyvin ja olen pystynyt antamaan vinkkejä avustamiseen, kertoo Tanja.

Yhdistämällä fysioterapia, itsenäinen harjoittelu ja mahtavat tukijoukot syntyy vaikuttavuutta

Fysioterapian alettua Tanjan piti avustaa Jukkaa siirtymisestä tuolista plintille ja asumisyksikössä käytettiin pitkään henkilönostinta. Nyt, kun fysioterapiaa ja pitkäjänteistä itsenäistä harjoittelua on takanapäin reilut 1,5 vuotta, ollaan tilanteessa, jossa Jukka harjoittelee pystyasentoa ja kävelyä.

- Syksyllä 2022 pääsimme aloittamaan pystyasennon ja kävelyn harjoittelun painokevennettynä. Liikkumisen ja toimintakyvyn kanssa on menty todella paljon eteenpäin, vaikka vanha polvivamma on välillä haastanut. Tällä hetkellä harjoitellaan kävelyä ilman painokevennystä niin että Jukka kävelee Eva-telineeseen tukeutuen. Näin kävellen ennätys on 30 metriä, iloitsee Tanja Jukan edistymistä. 

Tanja on ilokseen päässyt Jukan kohdalla seuramaan fysioterapian vaikuttavuutta. 

- Jukka on pysynyt siirtämään fysioterapiassa harjoitellut asiat hienosti kotiin käytäntöön harjoiteltaviksi, ja tämän myötä kehittymistä on tapahtunut hurjasti. Jukan kanssa on ollut mielenkiintoista ja tosi hauskaa työskennellä, koska halu oppia ja harjoitella on ollut kova. Olemme pystyneet tekemään monipuolisesti erilaisia asioita toiminnallisista harjoitteista pyörätuolin käsittelyyn, monipuolista lihasaktiviteetin ja -voiman harjoitteita, apuvälinekokeiluja, allasharjoittelua, omaisten ohjaamista jne. Olemme jopa käyneet esteettömällä metsäreitillä, koska metsässä liikkuminen on ollut Jukalle tärkeää aina, sanoo Tanja.

Toimintakyvyn kehittymisessä isossa roolissa ovat olleet tukijoukot ja toimiva terapiasuhde, jossa huumorintajut ovat kohdanneet.

- Voin sanoa, että ilman mahtavia tukijoukkojani; lapsiani, avopuolisoani ja kavereitani sekä Tanjaa en varmaan olisi tässä pisteessä. He ovat aina jaksaneet minua kannustaa ja olla tukenani. Yksi isoista tavoitteistanikin pääsee nyt toteutumaan, kun lähden vanhan metsästysporukan kanssa jahtiin, kertoo Jukka ja jatkaa.

- Tanja on osannut haastaa minua tarpeeksi ja vaatinut minulta harjoittelussa asioita, joita en olisi itsenäisesti lähtenyt tekemään. Tarvittaessa on ns. perseeseen potkittu, ja edistymistä on tapahtunut, toteaa Jukka.

Pikkuhiljaa Jukan elämä on taas muuttunut (isosti). Elämänpiiri on laajentunut, on palattu vanhojen harrastusten pariin ja tehty reissuja autolla pidemmällekin perhettä tapaamaan. Kaiken kaikkiaan toiminta on aktiivista ja monipuolista. Kesäkuussa 2024 Jukka pääsee Erjan seurassa nauttimaan Metallican Helsingin keikasta, mutta tätä ennen ennätetään vielä nauttia monesta muusta hyvästä metallifestarista.

Neurologinen fysioterapia

Neurologinen fysioterapia on yksilöllistä ja kokonaisvaltaista kuntoutusta, jonka tavoitteena on edistää toimintakykyä ja osallistumismahdollisuuksia arjessa. Taustalla voi olla esimerkiksi erilaisia keskus- ja ääreishermoston sairauksista tai vammoista aiheutuvia liikkumis- ja toimintakyvyn haasteita. Fysioterapeuttimme ovat alan asiantuntijoita ja heillä on vankka osaaminen kaikenikäisten neurologisten asiakkaiden kuntoutuksesta.

Lue lisää neurologisesta fysioterapiasta