Naisterapeutti auttaa miesasiakasta käden nostossa suoraan ylöspäin

Fysioterapeutin löydettyä olkapään kivulle syyn - kuntoutuminen alkoi

AsiakastarinaFysioterapia

Olkapään vammat ovat hyvin yleisiä, mutta kivusta ei kannata kärsiä turhaan. Mitä nopeammin hoito päästään aloittamaan, sitä nopeammin olkapäävaivat saadaan kuntoutettua.

Kun rakennusalalla työskentelevä Aleksi hakeutui ensimmäisen kerran fysioterapeutin vastaanotolle, hänen olkapäänsä oli oireillut jo muutaman vuoden ajan.

Aluksi oireilu oli lievempää, eikä se liiemmin häirinnyt arkea. Kipua esiintyi lähinnä silloin, kun hän liikutti olkapäätään ääriasentoihin esimerkiksi kuntosalilla.

– En pystynyt tekemään enää kaikkia liikkeitä loppuun asti, ja kivun takia aloin välttelemään tiettyjä asentoja, hän kertoo.

Aleksi kävi näyttämässä olkapäätään ensin lääkärille. Siellä oireilun epäiltiin olevan tulehdusperäistä, ja olkapäätä hoidettiin kortisonilla. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, ja ajan kanssa kipu vain voimistui.

Kun olkapään oireilu alkoi haitata työntekoa, hän hakeutui fysioterapeutti Lasse Lindroosin vastaanotolle Coronariaan.

Manuaalista terapiaa ja säännöllistä harjoittelua

Fysioterapeutin vastaanotolla kartoitettiin ensin, mistä kipu johtuu. Kävi ilmi, että hän toistaa työssään paljon samanlaisia liikeratoja, jotka ajoivat olkapäätä virheasentoon. Tämän seurauksena olkapään jänteisiin kohdistui säännöllistä ärsytystä, joka aiheutti kipua.

Olkapään kuntoutus aloitettiin fysioterapeutin manuaalisella terapialla, jonka avulla lievitetään lihaskireyksiä ja parannetaan olkanivelen liikkuvuutta, jotta olkapään niveliä ympäröivä nivelkapseli ei ohjaisi niveltä enää väärään suuntaan.

Seuraavalla käyntikerralla Aleksi sai tarkat ohjeet kuntouttaviin harjoitteisiin, joita hän teki säännöllisesti kotona.

– Manuaalisesta terapiasta on tutkitusti hyötyä kuntoutuksen alkuvaiheessa, mutta pelkästään sillä olkapään jännevammoja ei voida hoitaa pysyvästi. Jänteet vaativat myös säännöllistä kuormitusta, sanoo fysioterapeutti Lasse Lindroos.

Pitkäjänteinen kuntoutus tuottaa tuloksia

Pitkäaikaisen vaivan kuntouttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, joten Aleksi kävi Coronariassa fysioterapeutin vastaanotolla neljän kuukauden ajan yhteensä viisi kertaa. Jokaisella käynnillä hänen edistymistään seurattiin, ja kotona tehtäviä harjoitteita muokattiin sen mukaisesti.

– Kun jänne on heikentynyt, rappeutunut tai ärsyyntynyt, lähdetään liikkeelle kevyemmistä harjoitteista, jotka eivät aiheuta liiallista kipua. Kuntoutuksen edistyessä harjoitteisiin lisätään asteittain liikettä, voimaa ja nopeutta, Lindroos sanoo.

Aleksi noudatti säntillisesti Lindroosin ohjeita, ja huomasi oireiden helpottavan jo muutaman käyntikerran jälkeen.

– Tiesin, ettei sitä viikossa tai kahdessa voi saada kuntoon, kun kipu oli vaivannut monta vuotta, mutta fysioterapeutti löysi heti kivun syyn ja tiesi miten sitä voi hoitaa, hän sanoo.

Lindroosilta saamiensa ohjeiden ja harjoitteiden avulla hän sai pikkuhiljaa vietyä kuntosalilla tehtyjä liikesarjoja pidemmälle ilman, että liikkeistä aiheutui kipua. Myös työnteko alkoi sujua kivuttomammin, kun olkapään liikerata saatiin korjattua.

Fysioterapeutilta saaduista ohjeista on hyötyä edelleen, ettei olkapää hakeutuisi vanhasta tottumuksesta takaisin virheasentoon.

– Nyt se on enää itsestä kiinni, että sitä ylläpitää, Aleksi sanoo.

Liike on lääke

Lasse Lindroos korostaa, että pitkäaikaisen rasituksen, venähdyksen tai tapaturman aiheuttamien jännevammojen kuntoutus on pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä. Kotona tehtävät harjoitteet ovat kuntoutumisen kannalta avainasemassa. Harjoitteet suunnitellaan aina henkilökohtaisesti, ja niitä muokataan kuntoutuksen edistyessä.


– Pyrkimyksenä on saada asiakas tekemään hänelle soveltuvia harjoitteita, jotka eivät aiheuta liikaa kipua ja jotka motivoivat säännölliseen harjoitteluun. Se on aina asiakkaan ja fysioterapeutin yhteistyötä, että löydämme ne sopivimmat harjoitteet, Lindroos sanoo.


Usein taustalla saattaa olla pelkoa, että liikkuminen pahentaa kipua, mutta jännevammat nimenomaan kaipaavat oikeanlaista rasitusta vahvistuakseen. Jänteet tarvitsevat kuntoutuksen lomassa myös lepoa palautuakseen rasituksesta, joten kuntoutumisen kannalta on tärkeää noudattaa ammattilaisen ohjeita.
Harjoittelua on syytä jatkaa myös sen jälkeen, kun pahin kipu on helpottanut. Kivun poistuminen ei vielä merkitse sitä, että vamma olisi täysin parantunut.


– Jänne voi olla hyvin heikko, vaikka se on kivuton.

Fysioterapeutti etsii kivun juurisyyn

Olkapäävaivat ovat tänä päivänä hyvin yleisiä. Yleisimmin kyse kiertäjäkalvosinoireyhtymästä eli jännevaivasta, jonka taustalla voi usein olla staattinen työasento, kuormittavat suuret voimat, kohoasennot työssä tai vapaa-ajalla tai jatkuvasti samanlaisina toistuvista liikkeistä johtuva kuormitus.

Myös yliliikkuva olkapää voi aiheuttaa ongelmia arjessa. Yliliikkuva olkapää voi syntyä tapaturman seurauksena, mutta se voi olla myös rakenteellinen ongelma.

Olkapääkivun syynä voi olla myös niin sanottu jäätynyt olkapää, ahdas olkapää tai tapaturman aiheuttama vaurio.

– Esimerkiksi löysän olkapään ja jäykän olkapään sekä jännevaivojen kuntoutukseen sopivat harjoitteet eroavat toisistaan, vaikka kipu voi olla hyvin samantyyppinen.

Olkapääkivut voivat juontaa juurensa myös muualta kehosta, esimerkiksi niskasta tai lantiosta. Siksi Coronarian fysioterapeuttien vastaanotolla kartoitetaan asiakkaan tilanne kokonaisvaltaisesti ja selvitetään kivun juurisyy, jotta vaivaa voidaan hoitaa oikealla tavalla.

Helposti hoitoon ilman lääkärin lähetettä

Coronariasta voi varata ajan fysioterapeutille ilman lääkärin lähetettä, joten hoitoon pääsee nopeasti.

– Jos olkapääkivun taustalla ei ole selkeää tapaturmaa tai venähdystä, voi varata turvallisin mielin ajan suoraan fysioterapeutille. Mitä nopeammin hoito aloitetaan, sitä nopeammin olkapäävaivat saadaan kuntoutettua, Lindroos sanoo.

Kun kuntoutus aloitetaan varhaisessa vaiheessa, vaiva ei myöskään uusiudu niin helposti.

– Sanoisin näin, että jos olkapäässä alkaa tuntua kipua, joka jatkuu yli 2–3 viikkoa, niin kannattaa näyttää sitä fysioterapeutille.

Jos vaivan kanssa ei hakeudu hoitoon, kivusta saattaa joutua kärsimään turhaan jopa vuosien ajan. Fysioterapiasta on hyötyä myös pitkäaikaisten olkapäävaivojen hoidossa, mutta kuntoutumisen eteen on tehtävä silloin enemmän töitä.