puhelin kädessä

Asiantuntija vastaa – lapsen puhelimen käyttö

PsykologiaToimintaterapia

Asiantuntija vastaa -sarjassamme kuntoutus- ja terapia-alan ammattilaiset vastaavat perheitä mietityttäviin asioihin, antavat vinkkejä arjen pulmatilanteisiin ja etsivät uusia tapoja ratkoa pieniä, mutta perheille suuria tilanteita.

Pulmatilanne: Olen pohtinut, pitäisikö minun rajoittaa eskarissa olevan lapsemme kännykän käyttöä. Olen huomannut, että lapsi haluaisi aina ottaa puhelimen ja pelata. Olemme antaneet hänen tehdä niin erityisesti silloin, kun pitäisi malttaa olla paikallaan ja odottaa, esimerkiksi kun olemme ravintolassa odottamassa ruokaa. Tämä toimii hyvin, silloin lapsi istuu paikallaan ja on hiljaa. Olen kuitenkin huomannut, että kun pelaaminen lopetetaan, lapsi on väsynyt ja ärtynyt.

Toimintaterapeutti: Tämä aihe on puhututtanut vanhempia paljon viime vuosina. Pelaamiseen ja ruutuaikaan on annettu yleisiä suosituksia, useimmiten ohjeena on korkeintaan 2 tuntia ruutuaikaa päivässä (sisältäen yhteensä käytetyn ajan tv:n, tietokoneen, tabletin ja puhelimen ääressä).

Jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kuitenkin yksilöllisesti harkita, mikä määrä ruutuaikaa on sopivasti. Etenkin jos lapsi on ärtyneen, ylivirittyneen tai väsyneen oloinen pelaamisen jälkeen tai pelit alkavat pyöriä mielessä kohtuuttoman paljon, voi olla paikallaan tarkistaa pelaamiseen käytettävää aikaa.

Tärkeää olisi kiinnittää huomiota myös siihen, että lapsen päivään kuuluu myös riittävästi fyysistä aktiivisuutta ja liikuntaa (yleinen suositus on vähintään 3 tuntia päivässä). Pelien ja ohjelmien sisällön suhteen olisi tärkeää huomioida lapsen kehitystaso ja noudattaa suositeltuja ikärajoja.

Alle kouluikäisen ja vielä alakouluikäisenkin lapsen tarkkaavaisuuden, tunteiden ja käyttäytymisen säätely ovat vielä kehittymässä. Arkisiin tilanteisiin liittyy usein hetkiä, jolloin lapsen näkökulmasta voi olla tylsää ja odotteluhetket voivat tuntua pitkiltä tai epämukavilta. Lapsi voi liikehtiä levottomasti, keksiä epätoivottua oheistoimintaa tai vaatia paljon huomiota vanhemmalta. Nämä tilanteet ovat kuitenkin hyviä hetkiä harjoitella rauhoittumista ja käyttäytymisensäätelyä.

Puhelimen tarjoama viihdyke voi tuntua helpolta vaihtoehdolta saada lapsi rauhoittumaan, mutta tällöin lapsen huomio ohjautuu vahvasti pois tilanteesta, eikä itsesäätely pääse kehittymään. Lapsen olisikin tärkeää oppia kohtaamaan myös näitä hetkiä, joissa ”ei ole mitään tekemistä”.

Odotustilanteissa lapselle voi antaa luvan liikkua siinä määrin kuin tila ja olosuhteet sen sallivat. Lapsen kanssa keskustelu ja huomion kiinnittäminen esimerkiksi ympäristön yksityiskohtiin, voivat auttaa lasta jaksamaan odottelua. Esimerkiksi erilaiset arvuuttelut, laiva on lastattu- leikit, lempiasioiden kysely tai päivän tapahtumista keskustelu ovat helposti toteutettavia odotteluhetkien viihdykkeitä. Pienet yhteiset puuhat, kuten vaikkapa piirrä ja arvaa-tehtävät voivat myös joskus olla paikallaan. Vanhemman on hyvä myös muistaa, että oma puhelimenkäyttö toimii esimerkkinä lapselle.

LAPSI TARVITSEE AIKUISEN TUKEA OMAN KÄYTTÄYTYMISEN SÄÄTELYYN

Psykologi: On hyvin yksilöllistä, kuinka paljon pienen lapsen kannattaa antaa viettää aikaa median kanssa. Joillekin kaksi tuntia päivässä on liikaa. Lapsestahuomaa usein, jos ruutuaikaa on ollut liikaa. Liiallinen ruutuaika näkyy muun muassa väsähtämisenä, kiukutteluna tai lapsi voi olla ”ylivirittynyt”, jolloin hän ei esimerkiksi nukahda väsymyksestään huolimatta. Tästä syystä median katsominen illalla ennen nukkumaanmenoa ei yleisesti ottaen ole suositeltavaa.

Peleistä voi oppia monenlaisia asioita, eikä nykyään enää ajatellakaan, että kaikki media olisi vain haitaksi lapsen kehitykselle. On kuitenkin hyvä muistaa, että pienen lapset aivot ovat vasta kehittymässä, ja jatkuva liiallinen altistuminen esimerkiksi medialaitteista tulevalle kirkkaalle valolle ja runsaalle visuaaliselle ärsykemäärälle voi olla haitallista.

Lisäksi nostaisin myös esille itsesäätelytaitojen kehittymisen, joka on yksi keskeisimmistä kehitystehtävistä pienen lapsen elämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että erilaisissa arjen tilanteissa pitäisi löytää sopiva aktiivisuuden taso. On tilanteita, joissa riehaantuminen, äänen käyttö ja liikkuminen ovat sallittuja ja jopa toivottuja, mutta myös tilanteita, joissa lapsen pitäisi opetella olemaan paikallaan ja rauhallisempi käyttäytyminen olisi suotavaa.

Aluksi pieni lapsi tarvitsee paljon aikuisen tukea oman käyttäytymisen säätelyyn ja esimerkiksi tilanteet, joissa lapsi joutuu odottamaan, ovat tavallisesti hankalia leikki-ikäisen kanssa. Myöhemmin kouluikää lähestyttäessä nämä taidot ovat jo tyypillisesti kehittyneet siinä määrin, että lapsen voidaan olettaa esimerkiksi jaksaa istuvan paikallaan oppitunneilla.

Jo hyvin pienet lapset ovat kiinnostuneita mediasta ja katsovat mielellään puhelinta. Puhelimen katsominen saattaa tosiaan toimia siinä mielessä, että lapsi uppoutuu siihen helposti, ja tällöin hän myös yleensä on hiljaa ja jaksaa olla paikallaan. Jos lapselle kuitenkin tarjotaan aina puhelinta keinoksi rauhoittumiseen/odottamiseen, on riskinä, että lapsen itsesäätelytaidot eivät kehity.

Jos puhelinta tuntuu olevan välttämätöntä käyttää, parempi vaihtoehto voisi olla katsella yhdessä esimerkiksi valokuvia ja jutella niistä, kuin antaa lapsen pelata yksin. Tällöin odottelun hetkeen saadaan mahtumaan myös vuorovaikutusta aikuisen kanssa, mitä puhelin yksinään ei voi tarjota.

Jotta lapsen vuorovaikutus- ja itsesäätelytaidot pääsevät kehittymään, on tärkeää, että aikuinen on aktiivisesti läsnä, juttelee, kyselee ja mallittaa, mitä erilaisissa odotustilanteissa voi tehdä. Toimintaterapeutin vastauksessa oli hyviä esimerkkejä siitä, millaisilla leikeillä voi lasta viihdyttää. Lapsen kanssa voi hyvin myös vain jutella lasta kiinnostavasta aiheesta. Voitte vaikka suunnitella jotain tulevaa kivaa yhteistä tekemistä.

Arjen kiireessä lapselle on tärkeää myös se, että saa vanhemman jakamattoman huomion, ja tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että vanhemmankin on hyvä irrottautua välillä mediasta ja keskittyä vain lapseen.

Riitta Karhunen, toimintaterapeutti
Katja Pihlava, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi