poika ja isa metsassa retkella

Turun LAKU-perhekuntoutuksen terveiset

KuntoutuskurssitLAKU-perhekuntoutus

Maaliskuussa 2020 aloitimme LAKU-kuntoutuksen uutena Kelan palveluna Turun Coronarian Kuntoutuspalveluissa. Kulunut vuosi on ollut monella tavalla erityisen mieleenpainuva. Koronasta huolimatta LAKU-perhekuntoutukset ovat edenneet suunnitellusti.

Maaliskuussa tuli korona, mikä vaikutti monen perheen arkeen voimakkaasti. Osalle perheistä se oli hyvä juttu ja helpotti perheen arkea etäkouluun siirryttäessä. Toisille se oli täydellinen katastrofi, mikä sekoitti kaiken ja sai perheenjäsenten kuormituksen nousemaan tappiin. Korona vaikutti tietysti myös meidän kuntoutuksiin, mutta yhdessä perheiden kanssa ollaan löydetty erilaisia tapoja jatkaa kuntoutusta perheille sopivalla tavalla.

Monipuolisesti erilaisia tapaamisia

Tapaamme perheitä eri kokoonpanoissa perheiden kotona, vastaanottotiloissa kauppakeskus Hansassa tai sovitusti muualla, esimerkiksi luonnossa. Meillä on käytössä hyvät mahdollisuudet etäkuntoutukseen ja asiakasperheet ovatkin lähteneet ennakkoluulottomasti kokeilemaan erilaisia tapoja järjestää tapaamisia. Etäyhteydellä olemme tavanneet vanhempia sekä lapsia ja nuoria.

Tapaamisilla ollaan käyty perheille tutuissa ja uusissa ympäristöissä.

Oma aikuinen ja yhdessä tekemistä

Pääsääntöisesti perhekuntoutukseen kuuluu kuntoutujan omia tapaamisia, vanhemman/vanhempien tapaamisia sekä perhetapaamisia perheen tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Meille on tärkeää, että jokaisella kuntoutujalla on ns. oma aikuinen, joka tutustuu häneen ja sitä kautta pystyy kuntoutuksen edetessä pitämään yllä ja tuomaan näkyviin lapsen tarpeita ja näkökulmaa arjen sujumiseksi, toimivien käytäntöjen ja keinojen löytymiseksi sekä haasteiden helpottamiseksi.

Keskustelujen ja yhdessä tekemisen lisäksi kuntoutus voi sisältää erilaisia menetelmiä.

Olemme paistaneet perheiden kanssa nuotiolla nuotiolettuja ja vaahtokarkkeja.

Moniammatillisen työryhmän vahva osaaminen

Turun työryhmästä löytyy monipuolista ja vahvaa osaamista. Työryhmään kuuluu toimintaterapeutteja (myös SI-terapeutti), psykiatrisia sairaanhoitajia, ratkaisukeskeisiä neuropsykiatrisia valmentajia, sosionomi (YAMK), psykologi ja perhe- ja paripsykoterapeutti. Työryhmä valitaan kunkin perheen tarpeita ja tavoitteita vastaavaksi ja osaamista käytetään joustavasti parhaan mahdollisen hyödyn saamiseksi perheille. Jokainen työryhmän jäsen tuo moniammatilliseen työryhmään oman osaamisensa omasta viitekehyksestä ja kokemuksesta käsin. Tärkeää on huomata, että perhekuntoutus ei ole nepsy-valmennusta, ei toimintaterapiaa tai perheterapiaa, vaikka näitä henkilöitä ja tätä osaamista työryhmään kuuluukin. LAKU-perhekuntoutus on perheterapiaan perustuvaa moniammatillista kuntoutusta neuropsykiatrisen diagnoosin saaneelle lapselle tai nuorelle ja hänen perheelleen.

Sujuvalla yhteistyöllä on tärkeä rooli kuntoutuksessa

Olennaisena osana kuntoutusta kuuluu perheelle tärkeiden muiden tahojen kanssa tehtävä yhteistyö. Näistä tärkeimpiä yhteistyötahoja on lähettävä taho ja koulu. Myös verkostopalavereja on toteutettu osittain kokonaan etätapaamisina tai niin, että perhe on vastaanotolla ja LAKU-työryhmästä työpari etänä mukana.

LAKU-perhekuntoutus ei poissulje tarvetta yksilöterapiaan tai muihin tukimuotoihin, vaikkakin niiden päällekkäisyyttä on hyvä harkita tarkkaan. LAKU-perhekuntoutus edellyttää perheiltä sitoutumista pitkään kuntoutusprosessiin, mikä yleensä vaatii aikaa, voimia ja järjestelyjä tapaamisten toteutumiseksi ja toivotun muutoksen aikaansaamiseksi.

Kuntoutusviikonloppu Yyterissä

Marraskuussa meillä oli ensimmäinen kuntoutusviikonloppu Porin Virkistyshotellissa Yyterissä. LAKU-kuntoutukseen sisältyy kaksi kuntoutusviikonloppua (lauantai-sunnuntai). Viikonloppuun voi osallistua koko perhe tai osa perheestä perheen tilanteen ja tavoitteiden mukaan. Kumpikin päivä sisältää kuntoutuksellista toimintaa kuusi tuntia. Viikonloppuun sisältyy ruokailut (la lounas, välipala, päivällinen ja iltapala ja su aamiainen, lounas ja lähtökahvit). Vapaa-ajan perheet voivat viettää haluamallaan tavalla. Käytössä on mm. kylpylän palvelut sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet.

Lue myös: Laku-perhekuntoutuksen kuntoutusviikonloppu Yyterissä

Perheeltä saatu joulumuistaminen ja kiitos kuluneesta vuodesta lämmitti mieltä!