poika katsoo kameraan ja hymyilee

Laku-perhekuntoutuksen kuntoutusviikonloppu Yyterissä

KuntoutuskurssitLAKU-perhekuntoutus

Marraskuussa 2020 meillä oli ensimmäinen kuntoutusviikonloppu Porissa Yyterin Virkistyshotellissa, Varsinais-Suomen ja Satakunnan LAKUn asiakasperheille. LAKU-kuntoutukseen sisältyy kaksi kuntoutusviikonloppua (lauantai-sunnuntai). Kumpikin päivä sisältää kuntoutuksellista toimintaa viisi tuntia. Viikonloppuun sisältyy kaikki ruokailut (la lounas, välipala, päivällinen ja iltapala ja su aamiainen, lounas ja välipala). Vapaa-aikana perheillä on käytössä kylpylän palvelut sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Perheet voivat halutessaan tulla jo perjantaina omakustanteisesti. Pitkänmatkalaisilla tämä voi helpottaa lauantaita, jos esimerkiksi aamun lähtötilanteet on hankalia.

Vertaistukea ryhmistä

Koska kuntoutusviikonloppuihin osallistuu useampia perheitä (max 8 perhettä/ryhmä), kuntoutus tapahtuu pääosin ryhmissä. Vanhempainryhmässä aikuiset saavat puhua aikuisten asioita, kohdata samankaltaisessa tilanteessa olevia sekä kertoa ja kuulla toimivia vinkkejä arjen haastaviin tilanteisiin. Tämän viikonlopun teemana oli vanhempien jaksaminen sekä vaikeat tunteet ja ajatukset liittyen lapsen sairauteen.

Kuntoutujat voivat omassa ryhmässä harjoitella esimerkiksi tunne- ja vireystilan säätelyä ja saada tietoa diagnoosista ja kuntoutuksesta sekä miettiä omia vahvuuksiaan. Tämän viikonlopun kuntoutujien ryhmässä oli teemana ja toimintoina ongelmaratkaisutaidot sekä itsesäätelykeinot.

Sisarusten ryhmässä pienemmät sisarukset saavat mahdollisuuden leikkiä ja tehdä kivoja asioita muiden lasten ja ryhmän aikuisten kanssa. Isommat sisarukset voivat saada tietoa ja ymmärrystä oman sisaruksen erityisyydestä, vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin sekä myös mukavaa tekemistä muiden samanikäisten lasten kanssa. Kaikissa ryhmissä yhteinen keskeinen teema on vertaistuki.

Oma aika vanhemman kanssa

Kuntoutujille oli varattu oma aika vanhemman/vanhempien kanssa. Tässä osuudessa teemoina olivat omien tarpeiden tunnistaminen, itselle tärkeiden asioiden jakaminen, perheen vuorovaikutussuhteet sekä erilaisten rauhoittumiskeinojen kokeileminen ja löytäminen hyvän kosketuksen kautta. Tämän osuuden viikonlopusta itse työntekijänä koin erityisen tärkeäksi ja herkäksi hetkeksi lapsille/nuorille ja vanhemmille. Palautetta tästä tuli vanhemmilta mm. siitä, miten tärkeää oli saada viettää aikaa juuri tämän yhden lapsen kanssa rauhassa.

Yhdessä tekemistä

Ryhmämuotoisen kuntoutuksen lisäksi viikonlopun ohjelmaan sisältyi toiminnallista yhdessä tekemistä. Yksi näistä oli hiekkaveistosten luominen rannalla, tuloksena toinen toistaan upeampia luomuksia. Näistä pieni kattaus valokuvia perheiden antamalla julkaisuluvalla. (Kuvat Jonna Kiikola).

Positiivista palautetta viikonlopusta

Yyterin virkistyshotelli paikkana ympäristöineen oli monipuolinen ja kiva, vaikkei marraskuun pimeydessä päässytkään kunnolla oikeuksiinsa. Oli ihan huippua kuulla, että pääasiassa perheet olivat kokeneet viikonlopun hyvänä ja perhettä tukevana. Saimme positiivista palautetta ja hyviä kehittämisehdotuksia jatkoon lapsilta sekä aikuisilta. Tämä oli tärkeää, koska haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme yhä enemmän perheiden tarpeita vastaavaksi. Perheiltä tuli positiivista palautetta myös kylpylästä, majoitustiloista ja ruokailuista.

Tämän viikonlopun jälkeen voi todeta, että viikonloppu on lyhyt. Palautteissakin oli toivottu lisää aikaa mm. vanhempien vertaistuelle, lastenryhmiin sosiaalisten suhteiden luomiseen ja perheen yhteiseen tekemiseen. Haaste on se, miten vastata koko ryhmän perheiden tarpeisiin riittävästi, jotta jokainen perhe saisi mukavan irtioton arjesta, hyviä yhteisiä kokemuksia ja ehkä vielä vähän keinoja ja työkaluja arjen haasteisiin.

Yyterin auringonlasku hotellihuoneen ikkunasta marraskuussa 2020. Kuva Janna Kujanpää