Yhdessä konkreettisia tavoitteita

Jyväskylän yliopistossa viestintää opiskeleva Aino Ikävalko ja fysioterapeutti Maija Mannisenmäki muodostavat työparin, jolta ei lopu mielikuvitus kesken. 24-vuotiaalle Ainolle keksitään pieniä tavoitteita, joiden avulla liikeradat ja kunto pysyvät hyvinä.

"Olemme opetelleet esimerkiksi laittamaan korvakorut korviin. Se oli aluksi suuri ponnistus, mutta nyt jo onnistun", Aino kertoo iloisena.

Seuraava pieni tavoite oli saada älykännykällä otettua kuvia ja videoita Snapchatiin ja sosiaaliseen mediaan.

"Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Videota varten pitää pystyä painamaan nappia pitkään. Se on vaikeaa, kun samalla on pidettävä puhelinta tietyssä asennossa", Aino kuvailee kuntoutustilannetta.

Päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta

Aino on hyvä esimerkki päättäväisyydestä ja periksiantamattomuudesta. Nuori nainen ei ole antanut cp-vamman olla unelmien tiellä. Hän opiskelee täysipainoisesti ja reissaa aina kun siihen tulee mahdollisuus.

Sähköpyörätuolin avulla liikkuminen ei ole koskaan ollut Ainolle syy jäädä paikoilleen. Hän on käynyt muun muassa Jukka Pojan keikalla 70 kertaa, vaikka välillä tuntuu, ettei vammaisia kannusteta Suomessa elämään kodin ulkopuolella.

Ainon kotipaikka on Vääksy. Hän syntyi kaksoisveljensä kanssa raskausviikolla 27. Hän kärsi synnytyksessä hapenpuutteesta ja synnytyksen jälkeisestä hoitovirheestä seurasi vammautuminen. Se ei ole koskaan ollut elämänmyönteiselle ja iloiselle Ainolle este.

"Olen aina ajatellut, että pystyn samaan kuin muutkin. Meikä tekee just niin kuin muutkin", Aino puuskahtaa.

Kouluun lähdön lähestyessä Ainoa yritettiin siirtää erityislasten kouluun, mutta loppujen lopuksi hän kävi tavallisen peruskoulun ihan tavallisessa luokassa. Ylioppilaaksi Aino pääsi Vääksyn yhteiskoulun lukiosta vuonna 2012.

"Murrosikä oli vaikeaa, koska kyseenalaistin itseni ja tekemiseni. Minulla ei ollut ystäviä. Huomasin kuitenkin, että minun pitää tehdä itse aloitteita ja olla aktiivinen sosiaalisessa elämässä. Se auttoi", hän kertaa.

Lukioaikana Aino osallistui muiden teinien kanssa kaikkiin rientoihin, vanhojen tanssit ja penkkarit mukaan lukien.

"Liikunnanopettaja teki vanhojen tansseihin koreografian, jonka avulla tanssin muiden seassa pyörätuolin kanssa. Abirekkaankin pääsin, kun sitä varten rakennettiin kulkuväylä."

Oma ala löytyi onnekkaan sattuman kautta

Jyväskylään muutto tuli ajankohtaiseksi vuonna 2013, kun Ainon haaveissa olivat psykologian opinnot. Onnekas sattuma vei hänet kuitenkin työkokeiluun, jossa esille tuli viestinnän opiskelu.

"Se oli kohtalon johdatusta. Viestinnästä löysin oman alani. Tavoitteena on työ vuorovaikutuskouluttajana tai henkilöstörekrytoinnin parissa."

Samaan aikaan Aino sai fysioterapeutikseen Maija Mannisenmäen Coronariasta. Kaksi kertaa viikossa tapahtuvan fysioterapian ansiosta Aino on pysynyt hyvässä kunnossa.

Opiskeluissa ja arjesta selviämisessä häntä auttaa henkilökohtainen avustaja Tiia Hokkanen. Hän huolehtii, että Aino on luennoilla oikeissa paikoissa. Apu on tarpeen myös yliopiston ruokalassa, jota ei ole Ainon mielestä suunniteltu vammaisia varten.

"Minulla on paha hahmotushäiriö, joten ilman avustajaa olisin hukassa yliopiston alueella", Aino huomauttaa.

Tulevaisuudensuunnitelmiakin Aino on jo tehnyt. Haaveissa on vakituinen työ, puoliso, lapsia, koira ja luppakorvainen kani. Lisäksi hän haluaa jatkaa kokemuskouluttajan työtä.

"Olen käynyt kertomassa vammaisen arjesta kouluissa ja seminaareissa. Se on sellaista vaikuttamistyötä, jonka toivon jatkuvat tulevaisuudessakin", Aino aprikoi.