nainen tietokoneella kadet pitelemassa niskaa

Kehon kiputilat, mieli ja tunteet yhteydessä toisiinsa

KuntoutuskurssitTULES-kurssit

Korona-aika tuntuu lisänneen erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön kolotuksia ja jännittyneisyyttä esimerkiksi niska-hartiaseudulla. Myös toispuoleiset niskan, hartian ja selän kiputilat ovat yleistyneet. Kipu ja mieli kulkevat käsi kädessä, minkä vuoksi on tärkeää kuunnella omaa kehoaan ja kääntyä ammattilaisen puoleen tarvittaessa.

Tuntuu luonnolliselta syyttää kotitoimistoon siirtymistä, huonoa työtuolia ja epäergonomista asentoa. Ihmisen keho ja sen toiminta mielen oikkuineen ovat kuitenkin monimutkainen yhtälö, joissa yksi asia riippuu toisesta ja syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisempia kuin arvaammekaan.

Monimutkaisiin kipuihin ja kehon stressiin tarjotaan yksinkertaistettuja syitä. Luemme lööpeistä tai kuulemme läheisiltä, milloin teemme mitäkin asioita väärin: istut, seisot, nostat, siivoat tai kävelet.

Kun kiputilat jatkuvat pidempään, paina pause-nappia

Jos tuntuu, että keho oireilee, on syytä painaa pause-nappia, ottaa askel taaksepäin ja arvioida omaa tilannetta laajemmasta näkökulmasta. Ihminen on kokonaisuus.

Vallitsevan tilanteen vuoksi arkinen kevyt, mutta toistuva liikkuminen on vähentynyt. Ei kävellä enää parkkipaikalle tai bussipysäkille. Lounas viereisessä ravintolassa, lasillinen kaverin kanssa tai kauppareissut ovat jääneet. Harrastuksetkin ovat tauolla, jos niitä ikinä on ollutkaan.

Kudokset ja mieli eivät kuitenkaan ymmärrä sulkutiloja vaan tarvitsevat liikettä pystyäkseen toimimaan. 

Kuntoutuksesta apua kroonistuneisiin kipuihin

Joskus kipujen selättäminen ei onnistu yksin, jolloin on hyvä kääntyä terveysalan ammattilaisen puoleen ja pohtia yhdessä ratkaisuja.

Moniammatillisessa, ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa on mahdollisuus tarkastella yksilön toimintaa riittävän monipuolisesti sekä huomioida elämän kaikki osa-alueet kuntoutumisen suunnitelmaa laatiessa. Kuntoutuksen moniammatillisen tiimin osana voi olla esimerkiksi fysioterapeutti, sosionomi ja lääkäri.

Coronarian TULES-kurssit ovat tarkoitettu yli 3kk kestäneiden selän, niskan, hartian, yläraajan tai alaraajan vaivojen tai nivelsairauksien hoitoon. Kurssit toteutetaan 10 hengen ryhmissä, joten saat myös tärkeää vertaistukea.

Lue myös: Liiku ilman kipua, fysioterapeutin ohjeet apunasi

Ennen sapelihammastiikeri, nyt kasvava laskupino

Epävarmuus tulevaisuudesta, taloudesta, terveydestä ja opiskelu- tai työpaikasta kuormittaa mieltä. Jos satut olemaan yksi niistä onnellisista, joita ei ole irtisanottu tai lomautettu, tulosvastuu koputtaa takaraivossa.

Huoli läheisten voinnista jyskyttää ohimoita, kiristää leukaperiä ja vie pahimmillaan yöunet. Seuraavana päivänä kyky kestää arjen normaaliakin rasitusta on heikentynyt ja pinna on kireämmällä jo lähtökohtaisesti. Hartioitakin pakottaa ja niska on jumissa. Tällöin kipu usein myös säteilee muualle kuten päähän.

Evoluutiolla lienee sormensa pelissä: Se mikä ennen käynnisti kehossa stressireaktion oli sapelihammastiikeri, nykyään se on kasvava laskupino. Ennen se olikin eloonjäämisen ehto, tänä päivänä se aiheuttaa lähinnä harmaita hiuksia.

Lue myös: Kuntoutuminen tuki- ja liikuntaelinvaivoista

Sosiaalisten suhteiden merkitys

Osallistuminen on vähentynyt radikaalisti ja ihmislajille ominainen sosiaalinen ulottuvuus on jäähyllä. Olemme äitejä ja isejä, enoja ja tätejä, työntekijöitä ja -antajia, siskoja ja veljiä, ystäviä, serkkuja, valmentajia, harrastajia, puolisoita, lapsia, lapsenlapsia ja naapureita.

Erilaiset roolit elämässä ovat syy iloon, nauruun, liikkumiseen, halaamiseen, kosketukseen, keskusteluun ja johonkin yhteiseen. Se luo yhteenkuuluvuuden tunteen.

Luota kehoosi

Ihmiskeho on kuitenkin kaikessa monimutkaisuudessaan mahtavan sopeutuvainen ja kestävä. Se on myös äärimmäisen yksilöllinen. Lyhytkestoisella stressillä voi olla jopa positiivisia vaikutuksia.

Positiivista on, että kipu ei automaattisesti tarkoita samaa kuin kudosvaurio, vaan taustalla on useita tekijöitä. Kun olemme valmiita tarkastelemaan kehomme toimintaa laajemmin, meille tarjoutuu enemmän työkaluja ongelmien ratkaisemiseen kuin huono työtuoli.

Luota omaan kehoosi, se on vahva rakenne ja hieno kokonaisuus. Joskus sitä on vain vaikea tulkita, jolloin pyydä rohkeasti apua.

TULES-kurssit

  • Kurssit ovat tarkoitettu yli 3kk kestäneiden selän, niskan, hartian, yläraajan tai alaraajan vaivojen tai nivelsairauksien hoitoon.
  • Kurssit ovat Kelan kustantamia ja osallistujalle maksuttomia.
  • Kurssilta saat työkaluja jaksavampaan arkeen, kipujen hallintaan sekä vertaistukea.
  • Avokurssi koostuu 10 kuntoutuspäivästä noin 9 kuukauden ajalla.
  • Kursseja järjestetään laajasti ympäri Suomen.

Tutustu TULES-kursseihin