Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Syksyinen maasto, lähikuva naisen jaloista kävelemässä vaelluskengissä

Lonkka, polvi ja jalkaterä

Kipua, jäykkyyttä tai kuormituksen tunnetta lonkassa, polvessa tai jalkaterässä? Fysioterapiassa selvitetään oireidesi syitä, helpotetaan vaivoja ja rakennetaan sinulle keinot sujuvampaan arkeen ja varmaan liikkumiseen.

Toimintahäiriöt voivat olla seurausta synnynnäisistä rakenteellisista tekijöistä tai tapaturmista, lihasheikkoudesta tai jalkineista. Poikkeava rasitus, ylipaino ja raskaus voivat myös aiheuttaa vaivoja ja oireita esimerkiksi jalkaterään, nilkkaan, sääreen, polveen, lonkkaan. Oireet voivat heijastua selkään asti.

Oireita jalkaterästä alaselkään

Jos alaraajan toiminnassa ja sen liikeketjussa on häiriöitä, ne voivat aiheuttaa oireita jalkaterään, nilkkaan, sääreen, polveen, lonkkaan ja aina alaselkään asti. Ongelmana voivat olla mm. vaivaisenluu, Mortonin neurooma, Morton, plantaarifaskiitti, säären lihasaitio-oireyhtymä, kondromalasia, lonkan bursiitti, SI-nivelen ongelmat.

Alaraajojen toiminnan arviointi kuuluu olennaisena osana fysioterapiaan muissakin oirekuvissa, esimerkiksi selkävaivojen yhteydessä.

Fysioterapian terapeuttiset menetelmät

Terapeuttisina menetelminä käytetään

  • vahvistavia harjoitteita
  • mobilisointia
  • manuaalista käsittelyä
  • teippauksia
  • venyttelyä
  • kävelyn ohjaamista

Tarvittaessa teemme yksilöllisiä Footcare ® tukipohjallisia.

Alaraajafysioterapiaa on saatavilla seuraavilla paikkakunnilla:

  • Hyvinkää
  • Hämeenlinna
  • Ivalo
  • Jyväskylä
  • Joensuu
  • Kalajoki
  • Kemi
  • Kiiminki
  • Kouvola
  • Kotka
  • Kuopio
  • Kuusamo
  • Lahti
  • Lappeenranta
  • Liminka
  • Nivala
  • Oulu
  • Pori
  • Pudasjärvi
  • Raahe
  • Riihimäki
  • Rovaniemi
  • Savonlinna
  • Turku
  • Uusikaupunki
  • Vaasa
  • Varkaus
  • Ylivieska
  • Äänekoski
Fysioterapeutti pitää naisasiakkaan jalkaa koholla

Varaa aika alaraajatutkimukseen

Alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeuttimme vastaanotolle voit tulla itsemaksavana asiakkaana ilman lähetettä, lääkärin lähetteellä, palvelusetelin kanssa tai maksusitoumuksella.

Alaraajatutkimuksia toteutetaan yli 20 paikkakunnalla, tutustu tutkimukseen ja varaa aika.

Tutustu alaraajatutkimukseen

Footcare® yksilöllinen erikoispohjallinen

FootCare®-pohjallinen on Suomessa kehitetty ja tuotettu, yksilöllinen ja hoitava erikoispohjallinen. Valmistamme ne yksilöllisesti asiakkaan mittojen ja tarpeiden mukaan jalkavaivojen ennaltaehkäisyyn ja niiden poistamiseen. FootCare®-menetelmä hyödyntää Suomessa ainoana viimeisimmän teknologian mukaisia 3D-fotoskannereita. Käytössä ovat jalka- ja fysioterapeuttien viimeisimmät tutkimustulokset ja uusin digitaalinen teknologia.

Lue lisää