Nainen pitelee kiinni kipeästä hampaasta.

Hoida hammassärky ajoissa – 8 kysymystä ja vastausta hammassärystä

Hammassärky Hammastapaturmat Hampaan paikkaus Hampaan reikiintyminen eli karies

Voiko hammassärkyä jäädä kotiin seurailemaan? Milloin särkyjen kanssa kannattaa lähteä hammaslääkäriin? Kalevankadun Coronaria Hammasklinikan vastaava hammaslääkäri Olli Jaatinen vastaa yleisimpiin kysymyksiin hammassäryn hoitamisesta.

Mitä on hammassärky?

Hammassärky on moninaista oireilua hampaistossa. Kivun lisäksi se voi tuntua jomotteluna, paineen tunteena tai vihlontana hampaiden ja leukojen alueella.

Mistä hammassärky johtuu?

Hammassärky voi johtua monista eri syistä. Yleisin syy on hampaan reikiintyminen, joka on edennyt niin pitkälle, että alkaa ärsyttämään hampaan hermoja. Vaurion edetessä riittävän syvälle, voi hammas päästä tulehtumaan. Hammas voi myös lohjeta esimerkiksi osuttuaan johonkin. Reikiintymisestä tai lohkeamisesta johtuva hammassärky voi säteillä leukojen ja kasvojen alueella. Muita hammassäryn syitä voivat olla hampaiden narskuttelu ja kiristely eli bruksismi.

Mitkä ovat hammassäryn oireet?

Hammassäryn oireita ovat esimerkiksi jomotus, vihlonta ja paineen tunne. Vauriosta riippuen lämmönvaihtelu, makea tai suolainen sekä koputtelu voivat aiheuttaa terävää ja pitkäkestoista jomotusta. Myös purenta voi aiheuttaa tykyttävää tunnetta.

Voiko särkyä helpottaa kotikonstein?

Huolellinen hampaiden puhtaanapito ja särkylääke voivat helpottaa hammassärkyä kotioloissa. Myös purennan rentouttaminen ja rasituksen välttäminen voivat auttaa. Myös kylmä- tai kuumahaudetta voi kokeilla ulkoisesti särkevään kohtaan. Kannattaa kuitenkin huomioida, että nämä keinot hoitavat ainoastaan oiretta, eivätkä hoida säryn aiheuttajaa.

Voiko särky mennä itsestään ohitse?

Voi. Usein käy niin, että pahin särky häviää nopeasti itsekseen, eikä muita oireita ilmene enää sen jälkeen. Vaikka oireet häviäisivätkin, olisi hyvä käydä näyttämässä särkenyttä hammasta hammaslääkärille. Pelkästään säryn perusteella on vaikea arvioida mahdollista syytä kivulle.

Milloin täytyy mennä hammaslääkäriin?

Hammaslääkäripäivystykseen tulee lähteä heti, jos oireet ovat voimakkaat ja tulee esimerkiksi kovaa kipua, turvotusta ja kuumetta. Kaikenlainen kipu hampaissa on hyvä syy mennä hammaslääkäriin. Vaikka oire olisi äkillinen ja häviäisi itsestään, kannattaa hammasta käydä kuitenkin näyttämässä. Odottaminen voi pahentaa vaurioita.

Kuinka hammassärkyä tutkitaan?

Ensimmäiseksi katsotaan, näkyykö hampaissa päällisin puolin jotakin. Apuna käytetään myös röntgenkuvauksia, sondeerauksia ja esimerkiksi koputtelua. Tarkoituksena on selvittää, mistä kipu on peräisin ja toisaalta myös poissulkea erilaisia oireiden aiheuttajia.

Mitä tapahtuu, jos hammassärkyä ei hoida ajoissa?

Riskinä on isompi vaurio, joka on vaikeampi ja kalliimpi korjata. Pahimmassa tapauksessa hammassäryn hoitamatta jättäminen voi johtaa koko hampaan menetykseen, jos vaurio ehtii edetä tarpeeksi pitkälle. Hampaistosta ja suusta on reitti muualle kehoon, jonka kautta erilaiset tulehdukset voivat edetä muihin kehonosiin. Siksi hampaista kannattaa pitää hyvää huolta ja hoitaa mahdolliset tulehdukset ajoissa.

Vaivaako hammassärky? Varaa aika hammaslääkäriin

Nettiajanvarauksen kautta voit varata ajan vuorokauden ympäri, viikon jokaisena päivänä.

Mikäli sopivaa hoitoaikaa tai hammaslääkäriä ei löydy verkosta, soita oman klinikkasi ajanvarausnumeroon. Kaikki ajat eivät ole varattavissa netissä. Klinikoiden yhteystiedot löydät täältä.

Coronaria Hammasklinikan hammaslääkäri Olli Jaatinen.

Olli Jaatinen
hammaslääkäri