Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Seniorinainen uimassa uimahallissa

Allasterapia

Allasterapialla tarkoitetaan vedessä tapahtuvaa liikeharjoittelua, jossa käytetään hyväksi veden vastusta ja kehoa kannattelevia ominaisuuksia. Veden noste mahdollistaa harjoituksia, jotka olisivat muuten asiakkaallemme vaikeita toteuttaa. Allasterapia sopii sekä lapsi- että aikuiskuntoutujille.

Allasterapia sopii etenkin sellaisille henkilöille, jolla liikkuminen maalla on haasteellista lihasheikkouden tai esimerkiksi niveltulehdusten vuoksi. Myös henkilöt, joilla on haasteita tasapainon kanssa esimerkiksi ikääntyvät, parkinson potilaat ja MS-tautia sairastavat hyötyvät allasharjoittelusta. Myös lapsille vesi on hyvin mieluinen harjoitteluympäristö ja se vapauttaa liikkumaan kolmiulotteisesti. Veden terapeuttiset ominaisuudet ja monipuoliset liikekokemukset tukevat kehonhallinnan kehittymistä sekä tuovat tietoisuutta omasta kehosta ja liikkeistä.

Kolme iäkastä naista allasterapiassa uima-altaassa.

Yksilöllistä allasterapiaa

Allasterapia on erinomainen kuntoutusmuoto monissa tuki- ja liikunta- sekä hengityselinvaivojen, sekä neurologisten, vaikeavammaisten ja leikkausten jälkeisissä kuntoutuksissa. Allasterapia suunnitellaan aina yksilöllisesti tukemaan asiakkaan itsenäistä selviytymistä ja hyvinvointia.

Seniorimies uimassa uimahallissa.

Miten allasterapiaan pääsee

Allasterapiaan voi tulla lääkärin lähetteellä, maksusitoumuksella tai itsemaksavana asiakkaana varaamalla ajan asiantuntijallemme. Olemme Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntarjoaja.