Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
kantapaa-rontgen-kuva-oranssi-vari-kantapaan-kohdalla

Kantapääkipu

Alaraajafysioterapia Fysioterapia Fysioterapian terveyskirjasto

Kantakalvon tulehdus eli plantaarifasciitti

Yleisin kantapääkivun aiheuttaja on jalkapohjan kantakalvon tulehdus eli plantaarifasciitti.

Kantakalvon tulehduksen aiheuttajana voi olla lisääntynyt tai aiemmasta poikkeava rasitus tai äkillinen ponnistus. Plantaarifasciitille altistavia tekijöitä ovat myös mm. ylipaino, pitkäkestoinen rasitus esim. seisomatyössä tai pitkissä juoksuissa sekä nilkan ja jalkaterän virheasennot.

Kantapääkipu kantapään etuosassa tai jalkaterän ulkoreunalla

Plantaarifasciitissa kipu paikallistuu jalkapohjaan kantapään etuosaan, hieman keskilinjan sisäreunalle. Joskus kipu tuntuu myös keskellä jalkapohjaa pitkittäisen holvikaaren alla.

Kantapääkipu on tyypillisesti pahimmillaan aamuisin tai pidemmän levon jälkeen. Aamuisin ensimmäisten askeleiden ottaminen voi olla todella kivuliasta, mutta pikkuhiljaa kävelyn myötä oireet vähenevät, kunnes taas palaavat sen jälkeen, kun paino on ollut pidempään poissa jalkojen päältä.

Myös jalkaterän ulkoreuna voi kipeytyä pikku hiljaa plantaarifasciitin myötä, koska kävellessä paino ohjautuu kivun vuoksi normaalin askelluksen sijaan enemmän jalkaterän ulkosyrjälle.

Kotihoito ja fysioterapeutin ammattiapu kantapääkivussa

Plantaarifasciitin kotihoitona toimivat jalkapohjan ja pohkeiden venyttelyt ja jalkapohjan hierominen esimerkiksi tennispalloa jalan alla pyöritellen.

Jos oireet eivät kotikonstein lievity, fysioterapeutti voi tarkistaa nilkan ja jalkaterän liikkuvuuden, tarvittaessa mobilisoida ja palauttaa rajoittunutta liikkuvuutta sekä ohjata oikean kävelymallin löytymisessä. Myös jalkaterän ja pohkeen alueen manuaalisilla käsittelyillä ja fysikaalisilla hoidoilla voidaan helpottaa tilannetta. Joskus on tarpeen myös keventää alueen kuormitusta tai korjata mahdollista jalkaterän virheasentoa yksilöllisen pohjallisen avulla.

Kipu kantapohjassa – rasvapatjan rikkoutuminen

Toinen kantapohjan kipua aiheuttava ongelma on kantapään alla olevan iskuja vaimentavan rasvapatjan rikkoutuminen esimerkiksi voimakkaan iskun seurauksena. Tällaisessa tapauksessa ensisijainen hoito on kuormituksen keventäminen oikeanlaisen jalkinevalinnan ja pohjallisen avulla.

Akillesjännevaivat

Kantapään takana akillesjänne tai akillesjänteen ja kantaluun kiinnityskohta voivat myös kipeytyä joko rasituksen tai tapaturman seurauksena.

Akillesjänteen kipeyttäväksi rasitukseksi voi riittää melko vähäinenkin liikkuminen, jos esimerkiksi kengän muotoilu on sellainen, että se aiheuttaa hankausta tai puristusta akillesjänteen alueelle. Myös normaalista poikkeava kannan korkeus saattaa kipeyttää akillesjänteen.

Muita akillesjänteen kipeytymiselle altistavia tekijöitä ovat runsas käveleminen tai juokseminen tai normaalia suurempi rasitus.

Riski akillesjänteen katkeamiseen

Kipu- ja tulehdustilan jatkuessa pitkään riski akillesjänteen katkeamiseen kasvaa. Akillesjänteen katkeaminen tapaturmaisesti ilman edeltäviä kipuoireita on myös mahdollista. Katkennut akillesjänne hoidetaan viikkojen kipsi- tai lastahoidolla ja kuntoutuksella tai leikkaushoidolla, jota sitäkin seuraa aktiivinen kuntoutusjakso.

Kipu kantapään takana

Akillesjänteen alla oleva limapussi voi myös tulehtua aiheuttaen kipua kantapään taakse, akillesjänteen alle.

Kotihoitona kantapään takana olevaan kipuun voi kokeilla kylmähoitoa, särkylääkkeitä ja tehokasta pohjevenyttelyä.

Fysioterapia nopeuttamaan paranemisprosessia

Pitkittyneissä akillesjänteen alueen kiputiloissa nilkan ja jalkaterän liikkuvuuden tarkistuttaminen fysioterapeutilla on tarpeen. Fysioterapeutti voi myös ohjata kotiharjoitteissa, rentouttaa pohkeen alueen lihaksistoa ja tarvittaessa mobilisoida alaraajan niveliä liikkuvuusrajoitteiden vähentämiseksi. Fysikaalisten hoitojen avulla voidaan usein myös käynnistää ja nopeuttaa paranemisprosessia.

Lääkärin hoitoa akillesjännevammoissa tarvitaan silloin, kun kipu alkaa äkillisesti jonkin ponnistuksen seurauksena, varpaille nousu ei onnistu tai kipu ei lähde lievittymään aktiivisesta hoitamisesta huolimatta.


Fysioterapialla apua kantapääkipuihin

Jos alaraajan toiminnassa ja sen liikeketjussa on häiriöitä, ne voivat aiheuttaa oireita jalkaterään, nilkkaan, sääreen, polveen, lonkkaan ja aina alaselkään asti. Alaraajafysioterapiaan erikoistuneet asiantuntijamme voivat auttaa kipusi selvittämisessä ja hoidossa.

Varaa aika alaraajatutkimukseen