Tervetuloa töihin mukavaan ja ammattitaitoiseen porukkaan. Tule tekemään työtä, josta pidät ja jolla on merkitystä sinulle, meille ja asiakkaillemme. Työskentelemme ympäri Suomen – Ivalosta Hankoon – Työskentelemme lähes 100:ssa Coronarian toimipisteessä.
Meillä olet auttamassa hyvin erilaisia ihmisiä vauvasta vaareihin. Kuntoutus- ja terapiapalveluiden vuoteen mahtuu reilut 100 000 terapiakäyntiä. Tapaamme ihmisiä tilanteen mukaan joko omissa toimitiloissamme tai heille tutuissa ja tärkeissä paikoissa, esimerkiksi kotona, päiväkodissa, koulussa, palvelutalossa ja työpaikoilla. Lisäksi voit hyödyntää meillä etäkuntoutusta ja kehittää sitä edelleen.
Tarjoamme palveluitamme Kelan, kuntien, sairaanhoitopiirien ja vakuutusyhtiöiden asiakkaille. Meille voi tulla myös itsemaksavana asiakkaana.
Teemme arvokasta työtä hyvällä porukalla
Se, että panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, näkyy suoraan asiakkaidemme tyytyväisyydessä – ja mikä tärkeintä – hoitotuloksissa.
Meillä on hyvä ilmapiiri, henki ja mahtavat kollegat. Toimitilat ja materiaalit ovat parhaimmasta päästä.
Olemme hyvästä syystä ylpeitä siitä, mitä teemme. Lisäksi olemme ylpeitä toisistamme! Meillä viihdytään ja opitaan uutta. Voit myös olla töissä muutenkin kuin kokoaikaisesti.
Yhteiset tavoitteet
Haluamme mahdollistaa eri alojen terapeuttien työskentelyn yhdessä, yhteisen asiakkaan hyväksi. Panostammekin siihen, että osaavat kollegat jakavat tietoa, ja konsultointimahdollisuuksia on aina lähellä yli terapialajien. Kaikissa kuntoutuspalveluissa toimitaan osana moniammatillista tiimiä, jossa voi olla mukana toimipaikasta riippuen esimerkiksi perheterapeutteja, sosionomeja, fysioterapeutteja, psykoterapeutteja, toimintaterapeutteja sekä sairaanhoitajia.
Autamme jatkuvasti toinen toistamme ja tsemppaamme arjessa. Jokainen uusi työntekijä saa oman mentorin, jonka avulla voi käydä läpi itselle tärkeitä asioita. Me panostamme perehdytykseen; rauhallinen ja perusteellinen alku kantaa pitkälle.
Me olemme hyvästä syystä ylpeitä siitä, mitä teemme. Asiantuntijamme ovat maamme parhaita, ja jokainen on oman työnsä suvereeni osaaja. Me autamme toisiamme kehittymään ja jaamme osaamistamme.
Maan parhaat jakamassa osaamista
Toimintatavassamme on useita voittajia
Toimipisteissämme käydään päivittäin inspiroivia keskusteluja yli ammattirajojen. Konsultoimme toisiamme, opimme toisiltamme ja teemme työtä rinnakkain samojen asiakkaiden kanssa. Toimintatavassamme on useita voittajia – erityisesti asiakkaamme ovat sellaisia.
Kyseenalaista, tuuleta, reflektoi
Meillä asioita saa kyseenalaistaa, pohtia, miettiä ja pyöritellä. Työnohjaus antaa tilaa oman työn reflektoinnille ja ajatusten tuulettamiselle. Työnohjaajamme ovat henkilöstömme rekrytoimia ja hyväksi havaitsemia.
Tervetuloa asiantuntijoiden tunneille
Kokoonnumme virtuaalisesti yhteen kuuntelemaan talon sisäisten osaajien luentoja mielenkiintoisista aiheista Coronaria Akatemian asiantuntijoiden tunneille. Valitse itsellesi sopivimmat aiheet ja sukella osaavien kollegoiden luennoille jopa viikoittain.
Moniammatillinen terapiatalo
Tiimissäsi työskentelee myös muita kuntoutuksen ammattilaisia, joten konsultaatiomahdollisuudet ovat laajat, myös yli ammattirajojen.
Osallistumme jatkuvasti kilpailutuksiin ja huolehdimme, että laaja sopimuskanta turvaa työtämme.
Mahdollisuus kehittyä vielä paremmaksi - Cor Akatemia
Me panostamme kouluttautumiseen ja siihen, että jokainen saa kehittyä ja kasvaa ammattilaisena. Cor Akatemia on henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittymisen ohjelma. Ammattitaidon kehittäminen nostaa työmme laatua ja vaikuttaa suoraan asiakastyytyväisyyteen.
Cor Akatemiassa on kolme kokonaisuutta: yleinen perehdytysohjelma, omaan ammattiryhmään liittyvät koulutukset ja räätälöidyt koulutukset. Ne koostuvat verkko-opiskelusta sekä koulutuksista ja valmennuksista.