Arto Isoaho kertoo avoimesti uniapneastaan ja haasteista CPAP-laitteen kanssa.

CPAP-laitteen kanssa sinuiksi kahdeksassa kuukaudessa – Arton sinnikkyyden palkintona tulivat virkistävät unet ja parempi mieli

Uniapnea

Terveyskeskuksen palvelupäällikönä Posiolla työskentelevällä Arto Isoaholla on paljon sanottavaa uniapneasta. Terveydenhuollon ammattilaisena ja uniapneapotilaana 60-vuotias Isoaho näkee uniapnean tutkimisen, hoidon ja ylipäätään huomioimisen lääkärissä monesta eri näkökulmasta. Kaikki sanottava ei ole pelkästään hyvää, sillä niin monet asiat olisi hänen mielestään voinut tehdä jo alusta asti toisin ja paremmin. Onneksi viime vuosina uniapnean hoidossa on kuitenkin menty jo eteenpäin.

Pitää elää tarpeeksi kauan tajutakseen asioita 

Isoahon uniapnea todettiin vasta muutama vuosi sitten. Sairaus olisi löytynyt Isoahon mukaan varmasti aiemminkin, jos sitä olisi tutkittu. Miksi ei sitten tutkittu? Syy löytyy Isoahon mielestä hänestä itsestään, mutta myös uniapnean saaman huomion lisääntymisestä. 

”Olisihan tuo pitänyt itse hoksata, mutta toisaalta uniapneasta ei puhuttu sairautena lääkärissä tai mediassa vielä kymmenen vuotta sitten” Isoaho toteaa ja jatkaa, että edelleenkään uniapneaa ei aina oteta lääkärissä todesta. 

”Kuorsaaminen sivuutetaan helposti, eikä katsota kokonaiskuvaa: ikää, liitännäissairauksia, painoa tai muita selviä oireita. Tästä on kokemusta myös omasta lähipiiristäni.” 

Mikä ajoi sitten Isoahon lopulta tutkimuksiin ja hoitoon? 

”Sitä jostain syystä havahtuu terveysasioihin kypsemmällä iällä. Pitää elää tarpeeksi kauan tajutakseen asioita.”  

Kaikki eivät kuitenkaan elä. 

Vasta lähipiirissä sattuneen muutaman kuolemantapauksen jälkeen Isoaho alkoi miettimään omaa terveyttään ja elintapojaan. Hän totesi, että vaikka oli terveydenhuollon ammattilainen, hän oli laiminlyönyt omaa terveyttään jo aivan liian kauan. 

Oli peiliin katsomisen paikka: Hän oli yli 50-vuotias, keskivartalolihava, harrasti liikuntaa välillä innostuksen puuskissa, mutta hyvin epäsäännöllisesti. Ruoka ja alkoholikin maistuivat. Tupakkaakin oli tullut poltettua 20 vuotta. Lisäksi sukurasitteena lähipiirissä oli sydän -ja verisuonisairauksia. Aamut alkoivat särkylääkkeillä ja verenpainelääkkeillä.  

”Elin tilanteessa, jossa jotakin vakavaa olisi jo voinut hyvinkin sattua.” 

”Ei kai uniapneaa voi olla, jos on nukkunut koko ikänsä hyvin” 

Uniapneaa ei aina tunnista omista oireista. Isoaholla kesti viisi vuotta prosessoida omaa tilannetta. Hän koki, että uniongelmia ei ollut, sillä olihan hän mielestään nukkunut koko ikänsä hyvin. Puoliso, joka oli nukkunut vieressä 40 vuotta, oli kyllä huomautellut kuorsaamisesta ja säpsähtelystä, mutta silti Isoaho nukkui kymmenen tuntia yössä. 

”Jälkiviisaus on helppoa. Vaikka nukuin 10 tuntia yössä, en ymmärtänyt, miksi aamulla oli niin väsynyt ja tukkoinen olo. Joka aamu kesti kauan herätä ja käynnistyä.”

Kiireellinen ja vastuullinen työ päivystyksessä piti miehen liikkeessä päivisin, eikä väsymys koskaan painanut töissä. Sen sijaan töiden jälkeen sohvalle nukahti kuitenkin väsynyt mies. 

”Ajattelin aina, että koska työ on niin raskasta, väsymys johtuu siitä”, kertoo Isoaho, joka oli tehnyt 15 vuotta vuorotöitä. Väsymykseen haettiin aina selityksiä muualta. 

Aamuinen päänsärky oli lopulta se, mikä havahdutti Isoahon hakeutumaan tutkimuksiin. Uniapneatutkimuksessa hänellä todettiin keskivaikea uniapnea. 

Ongelmat eivät ratkenneet sormia napsauttamalla 

Isoaho sai oman CPAP-laitteen julkiselta keuhkopolilta hoitajan opastamana. Lisäksi hoidon aloitukseen kuului muun muassa ryhmäaloitus, jossa kerrottiin, kuinka laite ratkaisee kaikki ongelmat.  

Ongelmat eivät kuitenkaan ratkenneet kerralla. Isoaho olisi kaivannut paljon enemmän tietoa esimerkiksi siitä, millaisia haasteita hoidon aloitus voi tuoda tullessaan ja millaisia ratkaisuja muut ovat niihin jo mahdollisesti keksineet. Kannustus ja neuvot olisivat Isoahon mukaan olleet monesti tarpeen. 

Aluksi laitteesta tuli yleinen tuska ja ahdistus. Laite tuntui vaikuttavan kaikkeen ja koko nukkumismekanismi meni uusiksi. Keuhkot eivät pitäneet kostutetusta ilmasta ja ääni käheytyi. Laitteen maskin silikonireunat aiheuttivat ihottumaa. Isokokoinen laite vei kaiken tilan yöpöydältä ja kun maskin sai asetettua naamalle ja letkut laitteeseen, halusi vain nukahtaa. Aamulla herätessä maskin painaumat pysyivät kasvoissa pitkään. Myös seksielämä koki kolhuja. 

”Selvitin, testasin itse ja kokeilin. Joku toinen olisi jo luovuttanut ja varmasti aika moni luovuttaakin”, Isoaho sanoo. 

”Sairaanhoitajana ymmärsin liiankin hyvin, mitä voi tapahtua, jos en saa hommaa onnistumaan.” 

Vaikeuksien jälkeen Arto oppi nukkumaan CPAP-laitteen kanssa, vaikka se vaati aikaa ja kärsivällisyyttä. Maskiin oli saatavana erilaiset tyynyt, jotka sopivat paremmin iholle. Kostuttimen käytön lopettaminen auttoi. 

Kesti noin kahdeksan kuukautta päästä sinuiksi laitteen kanssa. Sitten tulikin tunne, että laite on mahtava ihmelaite.

”Eniten mietityttää, kuinka moni on luovuttanut kesken kaiken? On aika turhaa, jos laitteet ovat käyttämättöminä kaapeissa ja uniapneaa sairastavat eivät hoida itseään”, Isoaho toteaa ja jatkaa: ”Sairauden vakavuus pitää tiedostaa. Tämä koskee niin terveydenhoitoa kuin potilaita. Uniapnean kanssa pitää myötäelää mukana. Ensimmäisen puolen vuoden aikana pitäisi olla kontrollikäynti tai soitto ja jonkinlainen seuranta. Aina pitäisi voida kysyä apua ja neuvoja ammattilaiselta, joka tietää”. 

CPAP-laitteen kanssa unentarve on lyhentynyt samalla kun virkeys on lisääntynyt 

Isoaholla on nyt CPAP-hoitoa takana kaksi vuotta. Se mikä häntä eniten edelleen ihmetyttää laitteessa on se, että aiemmin hän nukkui kymmenen tuntia ja oli aamuisin aina väsynyt. Nyt hän nukkuu kuudesta seitsemään tuntia ja herää virkeänä. Vuorokauteen on tullut rutkasti lisää aikaa ja hyvien yöunien ansiosta myös yleinen vireystaso on parantunut, mieliala on parempi ja ärtymys on poissa. 

Päiväunet maistuvat välillä vielä nykyisinkin, mutta ne ovat lyhyet ja piristävät. Reissupäiviä tulee työn puolesta viikoittain ja Isoaho onkin miettinyt matkalaitteen hankkimista. Isoa laitetta on työläs raahata mukana.  

”Aamuisin sen eron parhaiten huomaa. Voin suositella 100 % muillekin”, toteaa Isoaho ja toivoo, että hänen esimerkistään olisi apua muille CPAP-hoidon kanssa taisteleville uniapneapotilaille.

Lähde: Arto Isoahon haastattelu 5/2023

CPAP-hoidon aloitus on erityisosaamistamme Coronarialla

Me Coronaria Uniklinikalla tiedämme, että niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta on merkittävää, että CPAP-hoito onnistuu, sen sijaan että hoito vain aloitetaan. Tuemme ja motivoimme asiakkaitamme hoidon alussa, seuraamme hoidon onnistumista ja pyrimme varmistamaan, että hoito ei jää kesken. Asiakkaamme voivat aina soittaa ja kysyä neuvoa. Jokainen saa meiltä yksilöllistä palvelua, neuvoa ja tukea.

Näin varmistamme CPAP-hoidon onnistumisen:

  • CPAP-hoidon aloituksesta vastaavat meillä sertifioidut, kokeneet unihoitajamme.
  • Hoidon aloituksessa hoitajamme käy asiakkaan kanssa läpi CPAP-laitteen käyttöä vaihe vaiheelta.
  • Sopivan maskin löytäminen on kaiken A ja O. On tärkeää, että maski on mukava käyttää ja istuu kasvoille hyvin. Hoitajamme neuvoo maskin valinnassa ja eri vaihtoehtoihin voi tutustua rauhassa yhdessä hoitajamme kanssa. Hoitajamme osaavat neuvoa myös parhaat käytännöt ja mukavuutta tuovat lisävarusteet.
  • CPAP-laitteen oikeat säädöt tehdään jo klinikallamme. Säätöjä voidaan myöhemmin muuttaa myös etänä ilman vastaanottokäyntiä. Unihoitajamme voi tarkastaa laitteen säädöt ja toimivuuden tarvittaessa etäyhteydellä.
  • Hoidon aloituksen jälkeen ei tarvitse jäädä yksin mahdollisten lisäkysymysten kanssa. Meille voi aina soittaa. Autamme ja kannustamme eteenpäin.
  • Annamme kattavat ohjeet kotiin. Ohjeiden lisäksi seuraamme hoidon sujuvuutta. Reilun viikon päästä CPAP-hoidon aloittamisesta soitamme asiakkaallemme aina ja katsomme tuloksia yhdessä asiakkaan kanssa.
  • Suosittelemme asiakkaillemme CPAP-hoidon vuosikontrolleja. Hoitajamme vastaa käytännön kysymyksiin, tarkistaa laitteiden kunnon ja tekee tarvittavat säädöt.

Tervetuloa CPAP-hoidon aloitukseen

Mikäli olet saanut uniapneadiagnoosin ja lääkärisi on suositellut hoitomuodoksi CPAP-hoitoa, voidaan CPAP-hoito aloittaa meillä Coronaria Uniklinikalla nopeasti vuokralaitteella tai laitteen voi hankkia omaksi. Meillä hoitoon pääsee usein viikon sisällä.


Lisää artikkeleita: