Nuori nainen tyynyn ja peiton välissä, sekä katsoo sieltä.

Herkkäunisuus

Suurin osa meistä nukkuu välillä öitä, jolloin uni on herkässä. Tällöin tulee heräiltyä usein pienimmästäkin ärsykkeestä tai häiriöstä kuten äänistä, valosta tai esimerkiksi vieraasta ympäristöstä. Stressi, säryt tai sairaudet ovat myös unta häiritseviä ärsykkeitä. Herkkäunisuus ei ole tautiluokitettu unihäiriö vaan ominaisuus.

Joillakin herkkäunisuus liittyy tiettyihin elämänvaiheisiin tai tilanteisiin, jotkut ovat luontaisesti herkkäunisia aina. Herkkäunisuutta on kaiken ikäisillä. Taipumus herkkäunisuuteen lisääntyy ikääntyessä, koska ikääntyessä myös unen rakenne muuttuu. Oma hyvä tiedostaa onko itse herkkäuninen ja kiinnittää huomiota tämän ominaisuuden hallintaan.

Herkkäuninen reagoi hyvin helposti nukkumisolosuhteiden tai elämäntilanteiden muutoksiin. Unet voivat olla herkässä, jos joutuu nukkumaan muualla kuin omassa sängyssä tai jos elämässä on meneillään kiirettä ja stressiä.

Herkkäuniselle on tyypillistä, että nukahtaminen illalla on helppoa. Herkkäuninen voi nukkua öitä ihan hyvin, mutta hänen aivonsa eivät kuitenkaan ole aivan lepotilassa. Aamuyöstä herkkäunisen unen laatu alkaa heikentyä.

Videot edellyttävät evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia

Katso lyhyt video, jossa Henri Tuomilehto kertoo herkkäunisuudesta.

Mistä herkkäunisuudessa on kysymys?

Heräily vaikuttaa herkkäunisen unenlaatuun. Palautumista heikentää unen jatkuva katkeileminen. Herkkäuniset ovat monesti aamulla väsyneitä, vaikka olisivatkin viettäneet sängyssä määrällisesti pitkän ajan.

Milloin ominaisuudesta tulee ongelma?

Herkkäunisuus on ominaisuus, ei varsinainen unihäiriö, mutta herkkäunisuuteen saattaa liittyä unihäiriöitä, koska herkkäunisen uni on niin altis häiriöille. Herkkäuninen saattaa kärsiä lievästäkin unihäiriöstä tavallista enemmän. Esimerkiksi levottomat jalat -unihäiriötä esiintyy herkkäunisilla usein ja herkkäunisuus pahentaa häiriötä, koska uni keskeytyy niin helposti.

Keskeytynyt, huonolaatuinen uni tarkoittaa huonoa palautumista. Jatkuvana, pitkäkestoisena siitä voi seurata univaje. Jos oman herkkäunisuutensa hallintaa ei löydy keinoja, voi ongelma pahentua unettomuudeksi.

Unettomuus on tautiluokiteltu unihäiriö, jossa on vaikeus nukahtaa ja vaikeus pysyä unessa. Unettomuudesta kärsivällä voi olla myös ongelmia nukahtaa uudestaan yöllä herättyään. Unettomuuden erottaa herkkäunisuudesta päiväaikaisen vireystilan ja toimintakyvyn aleneminen. Herkkäunista voi yöheräily ärsyttää, mutta heräilyistä huolimatta hän pärjää kuitenkin päiväaikaan ihan hyvin.

Herkkäunisen on hyvä erottaa unettomuuden oireet. Unettomuus on aina syy hakeutua tutkimukseen.

Tunnista ja tiedosta - oma rooli avainasemassa

Herkkäunisuuden ollessa ominaisuus, ei siihen ole olemassa lääkitystä tai hoitoa. Kun tiedostaa olevansa herkkäuninen, tulisi tehdä itse kaikki voitavansa oman nukkumisensa eteen ja nähdä vaivaa, että yöllä saa riittävästi palauttavaa unta. Tärkeitä asioita herkkäuniselle ovat unihygieniasta huolehtiminen, säännölliset nukkumaanmeno- ja heräämisajat sekä terveelliset elämäntavat.


Lue myös nämä: