Coronarian sydän valkoisena, sinisellä taustalla

Terveellinen elämä ei aina takaa hyvää unta

Asiakaskokemuksia Levottomat jalat Uniapnea

Hyvinvointivalmentajayrittäjä Juha Rankinen kertoo aina painaneensa pitkää päivää. Vuosia huonosta nukkumisesta kärsinyt Juha kuvitteli uniongelmiensa johtuvan liiasta työnteosta eikä mistään muusta. Hänhän eli terveellistä elämää, eivätkä sellaiset ihmiset kärsi unihäiriöistä. Vai kärsivätkö sittenkin?

Oululainen Juha Rankinen on toiminut henkilökohtaisena kunto- ja urheiluvalmentajana reilun kolmen vuosikymmenen ajan. Hyvinvointialan ammattilaisena Juha on luonnollisesti pitänyt aina hyvää huolta myös omasta terveydestään sekä ymmärtänyt, että elämäntavoillaan voi vaikuttaa paljon esimerkiksi oman unensa, ja sitä kautta palautumisensa laatuun. Siksi Juhan onkin ollut vaikea käsittää, miksi hänellä nukkuminen niin usein on tuntunut olevan työn ja tuskan takana.

“Vuosikausien ajan tunnistin kärsiväni unettomuudesta. Iltaisin minun oli vaikea saada unta ja toisaalta sitten kun yöllä heräilin, unen päästä ei meinannut saada otetta. Ajattelin aina, että pitkät työpäiväni yrittäjänä ovat ensisijainen syy huonoon nukkumiseeni. Yksi teoriani oli, että olin saanut huonot unenlahjat perintönä, sillä myös isäni kärsi samoista ongelmista.”

KAKSINKERTAINEN YLLÄTYS

Mielenkiintoinen ja inspiroiva työ piti Juhan liikkeessä huonosta nukkumisesta huolimatta.

“Työni on niin mukaansa tempaavaa, että sen ansiosta luultavasti pystyin tulemaan todella vähillä unilla toimeen vuosikausien ajan. Mutta ei sekään täysin riittänyt kannattelemaan. Oloni oli usein päivisin uupunut ja aina jos töistä oli mahdollista saada pientä taukoa, olisi mieli tehnyt ottaa päiväunet. Sama väsymys jatkui iltaisin, mutta pistin sen aina pitkiksi venähtäneiden työpäivien piikkiin.”

Loppuvuodesta 2018 Juha sai sattumalta hyvinvointialan yhteistyökumppaneidensa kautta kuulla, että Ouluun oli juuri avautunut unen tutkimukseen ja hoitoon erikoistunut Coronarian klinikka.

“Kun kuulin, miten vaivattomasta toimenpiteestä unitutkimuksessa oli kyse, ajattelin, että ei se ota, jos ei annakaan. Päätin mielenkiinnosta lähteä selvittämään, mitä huonon nukkumiseni takaa mahdollisesti löytyisi.”

Juha osallistui unitutkimukseen saman vuoden joulukuussa ja pian tutkimuksensa jälkeen pääsi kuulemaan tuloksiaan unitutkija, lääkäri Henri Tuomilehdon vastaanotolle. Tutkimustuloksista selvisi, ettei Juhan nukkumisen ongelma suinkaan ollut työpäivien pituus, vaan kaksi vakavan laatuista lääketieteellistä hoitoa vaativaa unihäiriötä.

Unirekisteri kertoi, että kärsin vaikea-asteisesta uniapneasta sekä vaikea-asteisesta levottomat jalat -unihäiriöstä. Olin äimistynyt tutkimustuloksesta, jonka mukaan raajani olivat liikehtineet unihäiriöni takia jopa 1017 kertaa tutkimusyön aikana.”

Uniapneadiagnoosi tuli Juhalle täydellisenä yllätyksenä, kun taas levottomien jalkojen olemassa olosta hänellä oli pieniä ennakkoaavistuksia.

“Uniapneaa en kyllä osannut kuvitella sairastavani. En ole koskaan saanut palautetta kuorsaamisesta eikä elämäntavoissanikaan ole moittimista. En mielestäni siis millään lailla täyttänyt uniapneapotilaan kriteereitä. Levottomat jalat -diagnoosi sen sijaan tuntui helpommalta käsittää, sillä olin toisinaan huomannut jaloissani epämiellyttäviä tuntemuksia nukkumaan menon hetkellä. Joskus olin myös öisin herännyt esimerkiksi siihen, että potkin patteria unissani. En kuitenkaan olisi voinut kuvitella, että unihäiriöni olisi niin vakavaa sorttia kuin tutkimus paljasti.”

HOITOA, JOKA TOIMII

Hoitopolkunsa alkuun Juha pääsi heti diagnoosiensa jälkeen.

“Uniapneaa ryhdyttiin hoitamaan CPAP-ylipainelaitteella ja levottomiin jalkoihin sain dopamiinilääkityksen. Lisäksi nukkumista lähdettiin tukemaan melatoniinilisällä.”

Hoito alkoi purra nopeammin kuin Juha olisi ikinä osannut aavistaa.

“Oli todella erikoista, mutta jalkani tuntuivat rauhoittuvan heti ensimmäisenä iltana, kun otin dopamiinilääkkeen. Myös CPAP-hoito näytti tehonsa hyvin pian. Laitteen kanssa nukkuminen alkoi sujua muutaman viikon harjoittelun jälkeen ja siitä lähtien päiväni ovat olleet aivan erilaisia kuin ennen. Oikeastaan nyt kun päiväaikainen väsymys on poissa, huomaan miten paljon sitä päivissäni aikaisemmin näyttäytyikään.”

UNTA JA HYVINVOINTIA EI VOI EROTTAA TOISISTAAN

Terveydenhoitoalan ammattilaisena ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin elementit ovat iskostuneet Juhalle selkäytimeen. Oman unitutkimuksensa jälkeen hän on ryhtynyt alleviivaamaan omille asiakkailleen entistä painokkaammin laadukkaan levon ja riittävän palautumisen merkitystä.

“Henri Tuomilehdon kanssa puhuimme vastaanotolla omista kokemuksistamme urheiluvalmennuksen parissa ja totesimme yhteen ääneen, että unen merkitys valmennuksessa on perinteisesti jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Tähän on onneksi pikkuhiljaa tulossa muutos ja valmentajat painottavat työssään yhä enemmän myös nukkumisen aikana tapahtuvia palautumiseen liittyviä asioita.”

Juhan mukaan suurin osa hänen asiakkaistaan ymmärtää, miten tärkeästä asiasta unessa on kysymys.

“Vastaanotto on ollut kiinnostunutta ja positiivista. Joitakin asiakkaistani olen saanut myös ohjattua unitutkimukseen. Valmennuksessani on tavallisten kuntoliikkujien lisäksi myös aktiiviurheilijoita, joiden edistymistä seurataan erityisen tarkasti. Heidän kohdallaan on ollut selvästi havaittavissa suorituskyvyn parantumista sen jälkeen, kun uniongelmat on hoidettu unitutkimuksessa saatujen tulosten perusteella kuntoon.”

Aivan kaikki eivät kuitenkaan ihan suoralta kädeltä heittäydy tuulettamaan uniasioiden puolesta.

“Vastahakoisimmin aiheeseen kokemukseni mukaan suhtautuu myöhäisemmässä keski-iässä oleva suomalainen perusjäärä. “Emminä tuommoiseen”, on kommentti, jota heiltä usein kuulee. Toivon kuitenkin, että kun tietous uniasioista ja hyvistä hoitotuloksista lisääntyy, myös heidän päänsä saadaan käännettyä.”

Vielä lopuksi Juha haluaa haastaa jokaisen hyvinvoinnistaan kiinnostuneen kääntämään ajattelumaailmansa uuteen asentoon.

“Olemme tottuneet ajattelemaan, että parhaiten omaan hyvinvointiinsa voi vaikuttaa tekemällä isoja urotekoja hiki hatussa. Totuus on kuitenkin, että eniten vaikutusta hyvinvointiisi on sillä, mitä teet, kun et tee mitään, eli nukut. Uroteot tulevat vasta sen jälkeen. Ei myöskään kannata tuudittautua siihen, että terveelliset elämäntavat olisivat automaattisesti laadukkaan levon tae. Jos unesi on unihäiriön takia rikki, sinulla on ongelma, joka vaatii terveellisen elämäntyylin lisäksi myös lääketieteellistä hoitoa.”