Coronarian paakonttorirakennus Oulussa

Erfan Jahangiri arvostaa psykiatrin työn räätälöintimahdollisuuksia

Coronaria lääkärin työpaikkana

Psykiatrian vastuulääkäri Erfan Jahangiri arvostaa sitä, että hän pystyy räätälöimään omaa työtään elämäntilanteen mukaan. Jahangiri haluaa herättää keskustelua psykiatriasta ja työn tekemisen tavoista.

Työstä tehdään sennäköistä kuin me haluamme, niin laadullisesti, päiväjärjestyksen osalta kuin viihtyvyydenkin kannalta.

Näin kiteyttää Erfan Jahangiri, kollegojen kesken Efi, parhaita puolia omassa työssään. Hän työskentelee psykiatrian vastuulääkärinä Coronaria Psykiatriassa – osan aikaa viikosta. Toinen osa työviikosta kuluu psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Työn räätälöinti omaan elämäntilanteeseen sopivaksi on ollut yksi painavimmista syistä sille, miksi Jahangiri on viihtynyt työpaikassaan niin pitkään.

psykiatrin Työ muokataan kullekin sopivaksi

Psykiatrian vastuulääkärinä Jahangiri tekee myös hallinnollista työtä, mikä käytännössä tarkoittaa työtä rekrytoinnin, markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen parissa yhdessä kollegojen kanssa.

– Suunnittelemme työt siten, että työllä on järkevät raamit: mitä kunkin lääkärin kuuluu tai ei kuulu tehdä, montako potilasta lääkärillä on päivässä ja montako reseptiä tai lausuntoa hän antaa. Jos lääkärin aikataulu osoittautuu liian tiukaksi, käymme läpi, missä on syy.

– Tiimissämme on aina vähintään yksi henkilö, joka hoitaa lääkärin asioita. Kävi miten kävi, lääkärillä on aina yksi henkilö, jolle voi soittaa ongelmatilanteissa.

Yhteistyökumppanuus kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja mielenterveysyksiköissä

Coronaria Psykiatriassa lääkärit voivat työskennellä niin sairaanhoitopiireissä, isoissa mielenterveysyksiköissä kuin pienissä kunnissakin. Myös etätyötä voidaan tehdä mahdollisuuksien mukaan. Olennaista on, että kullekin lääkärille löytyy juuri sopiva toiminta-alue, jossa lääkärin oma osaaminen kohtaa asiakkaiden tarpeet.

– Mielestäni yrityksenä meidän tehtävämme on yhdistää lääkärin ammattitaito ja ydinosaaminen asiakkaiden kanssa, Jahangiri kiteyttää.

Hänen mukaansa Coronaria Psykiatrian tiimissä arvostetaan työntekijää, joka on sitoutunut työhönsä ja innostunut psykiatriasta.

– Mutta se ei tarkoita, että pitäisi olla täysin uhrautunut työlle. Meidän tehtävämme on tukea lääkärin työtä, työkykyä ja jaksamista. Esimerkiksi kun kello lyö neljä, pystyy kyllä lähtemään kuskaamaan lapsia harrastuksiin. 

”Puhutaan psykiatriasta!”

– Oma tehtäväni tässä yrityksessä on luoda edellytykset sille, että ihmiset innostuvat psykiatriasta, erikoistumisesta ja työnteosta. Haluamme luoda sen parhaan mallin, jolla psykiatri pystyy tekemään työtään hyvin ja kokemaan, että työ on laadukasta ja merkityksellistä.

Jahangiri toivoo keskusteluja kollegojen kanssa matalalla yhteydenottokynnyksellä. Coronaria Psykiatrian tiimissä on tarvetta osaajille. Jahangiri kuitenkin korostaa, että kollega voi ottaa yhteyttä, vaikka tarvetta uudelle työlle ei juuri tällä hetkellä olisikaan.

– Minulle voi soittaa, vaikka ei töitä etsisikään: puhutaan psykiatriasta! Yleensäkin rekrytointifilosofiana minulla on, että tutustutaan rauhassa ja mietitään, mitä se kumppanuus voisi olla, hän sanoo.

Artikkeli julkaistu Lääkäriportaalissa 3.12.2020. Artikkelia muokattu alkuperäisestä.


Ota yhteyttä