Huomio uneen ja seksuaalisuuteen, Coronaria Uniklinikan artikkeli

Huomio uneen ja seksuaalisuuteen

Artikkelit Uni ja seksuaalisuus

Mieliala laskee, mitään ei jaksa eikä seksikään huvita tai onnistu. Moni miettii ratkaisuja seksuaalihäiriöihin ilman, että hoksaa ajatella unen merkitystä taustalla. Coronaria Uniklinikan lääkäri Vilho Ahola purkaa vyyhtiä ja toteaa: Jos on haasteita jaksamisessa tai seksuaalisuudessa, kannattaa miettiä nukkuuko hyvin.

On ymmärrettävää, ettei seksi edes innosta, jos on koko ajan väsynyt, kertoo unilääketieteeseen ja seksuaalilääketieteeseen perehtynyt Coronaria Uniklinikan lääkäri Vilho Ahola. Unihäiriöt vaikuttavat usein myös seksuaalisuuteen. Moni saattaakin hakea apua seksuaalihäiriöihin ilman, että unen osuutta vyyhdissä pohdittaisiin tai tutkittaisiin.

Kyse voi olla psyykkisistä haasteista, jolloin vaikkapa alavireinen mieliala tai masennus vaikuttavat seksuaalisuuteen. Kyse voi olla myös fyysisistä häiriöistä, joista Ahola nostaa esimerkiksi erektiohäiriöt ja uniapnean.

Onnistunut uniapnean hoito tuo piristystä myös peiton alle

Uniapnea vaikuttaa seksuaalisuuteen monin tavoin. Uniapneapotilas voi kärsiä testosteronivajeesta tai erektio-ongelmista heikentyneen verenkierron vuoksi. Vaikutus haluttomuuteen voi tulla tietysti myös unen heikentyneen laadun ja väsymyksen kautta.

– Happipitoisuuden raju vaihtelu tuo kuormitusta verisuonille. Hoitamaton uniapnea vaikuttaa monin eri tavoin verisuonten terveyteen ja sydän- ja verisuonitautien riskiin. Tätä kautta tulee myös linkki erektioon. Lisäksi väsymys ja heräily vaikuttavat elämänhaluun ja jaksamiseen. Uniapneaan liittyy usein myös ylipaino, joka puolestaan on yleinen syy alentuneeseen testosteronitasoon, Ahola havainnollistaa.

Aholan mukaan miehillä seksuaalihäiriö liittyy usein juuri erektioon. Naisilla puolestaan seksuaalihäiriöissä korostuvat enemmän psyykkiset näkökulmat.

– Naisia on tutkittu vähemmän, mutta tiedetään kuitenkin, että uniapneaa sairastavilla naisilla on enemmän seksuaalihäiriöitä, ja niissä taustalla on vireystilan lasku. Unta kannattaa myös ehdottomasti tutkia, jos on mielialaongelmia tai väsymystä ja yritetään hoitaa haluttomuutta tai muuta seksuaalihäiriötä.

Hyvä uni vaikuttaa kaikkeen

Kun Ahola selvittää uneen liittyviä ongelmia vastaanotolla, hän kysyy arjen sujumisesta ja eri elämänalueista, myös seksuaalisuudesta. Uni vaikuttaa laajasti käyttäytymiseen ja siihen, mitä elimistössä tapahtuu.

Ahola kannustaa puhumaan unihäiriöiden yhteydessä mahdollisista seksuaalisuuteen liittyvistä haasteista – ja päinvastoin: seksuaalihäiriöiden yhteydessä kannattaa puhua myös unesta. Näin saadaan laajempi kuva terveydestä.

– Aika harvoin unihäiriötä poteva tuo itse spontaanisti esille mahdollisia vaikutuksia seksuaalisuuteen. Jos taas seksuaalisuudesta ei puhuta, voi olla, ettei potilas saa apua kaikkiin ongelmiinsa.

– Unihäiriön hoito voi auttaa myös seksuaalisuuteen liittyvissä haasteissa, ja tarvittaessa seksuaalihäiriötä voidaan hoitaa myös erikseen, Ahola tiivistää.

Poikkeava väsymys on aina syytä tutkia

Aina ihminen ei itsekään osaa nimetä ongelmansa ytimeksi unta. Esimerkiksi hoitamatonta uniapneaa sairastavalle nukahtaminen ei ole välttämättä ongelma. Tämä voi johtaa luuloon, että nukkuminen sujuu. Nopea nukahtaminen kertoo kuitenkin voimakkaasta univajeesta.

– Ihminen ei aina itsekään tiedä, onko hänellä unihäiriötä. Esimerkiksi uniapneassa voi olla päivisin tunnetta, että masentaa, väsyttää eikä mikään huvita, vaikka kaikki on muuten periaatteessa hyvin. Aina, jos on poikkeavaa väsymystä, on asia syytä tutkia, Ahola painottaa. 

Uniapnean lisäksi erilaisia unihäiriöitä on lukuisia. Niiden tunnistamisessa huolellinen oireiden ja elintapojen selvittäminen on tärkeää. Coronaria Uniklinikalla unihäiriöiden tunnistaminen perustuu aina näiden lisäksi unenaikaisiin tutkimuksiin. Kun unihäiriöt tunnistetaan ja diagnosoidaan tutkimalla, voidaan häiriö hoitaa oikein.

Lääkäri Vilho Ahola pitää vastaanottoa Coronaria Uniklinikalla Helsingissä.


Nukutko huonosti, Epäiletkö unihäiriötä?

Jos oma nukkuminen tai vireystaso mietityttää, kannattaa varata aika uneen perehtyneen lääkärin vastaanotolle. Lääkärin arvioi, tarvitsetko jatkotutkimuksia, laboratoriokokeita tai miten muuten voit hoitaa untasi ja parantaa vireystasoasi. Oman unen tilasta kannattaa käydä keskustelemassa asiantuntijan kanssa silloinkin, kun ei ole varma, tarvitaanko lisätutkimuksia. Älä huolestu, anna me huolehdimme sinusta.


Lue enemmän: