Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Naisterapeutti auttaa miesasiakasta nojapuuharjoituksessa ja taustalla näkyy miehen pyörätuoli.

Neurologinen fysioterapia

Neurologinen fysioterapia on yksilöllistä ja kokonaisvaltaista kuntoutusta, jonka tavoitteena on edistää toimintakykyä ja osallistumismahdollisuuksia arjessa. Taustalla voi olla esimerkiksi erilaisia keskus- ja ääreishermoston sairauksista tai vammoista aiheutuvia liikkumis- ja toimintakyvyn haasteita. Fysioterapeuttimme ovat alan asiantuntijoita ja heillä on vankka osaaminen kaikenikäisten neurologisten asiakkaiden kuntoutuksesta. Tukena yhteisellä matkalla ovat Coronarian alueelliset moniammatilliset tiimit. Meille voit tulla Kelan myöntämällä vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen päätöksellä, maksusitoumuksella tai palvelusetelillä. Palveluihin voit myös hakeutua ilman lähetettä.

Mitä on Neurologinen fysioterapia?

Neurologinen fysioterapia edistää ja tukee mm. keskus- ja ääreishermoston sairauksista tai vammoista aiheutuvien liikkumis- ja toimintakyvyn haasteiden kuntoutumista. Kuntoutujien oireet voivat olla hyvin monimuotoisia. Yksilöllisellä ja tavoitteellisella kuntoutuksella pyrimme parantamaan osallistumismahdollisuuksia ja edistämään arjessa toimimista.

Neurologisista sairauksista voi seurata esimerkiksi lihasten liiallista jäykkyyttä, nivelten liikerajoituksia, lihasheikkoutta, tuntopuutoksia ja kipua sekä kehon ja liikkeiden hahmottamisen vaikeuksia, joihin pystymme vastaamaan yksilöllisellä ja suunnitelmallisella kuntoutuksella.

Kenelle neurologinen fysioterapia on suunnattu?

Neurologiseen fysioterapiaan erikoistuneiden asiantuntijoidemme palvelut on suunniteltu mm. seuraavien neurologisten sairauksien ja vammojen kuntoutukseen:

Mitä on yksilöllinen ja tarpeiden mukaan suunniteltu kuntoutus?

Meillä jokainen kuntoutuja saa juuri hänen tarpeisiinsa suunniteltua kuntoutusta. Otamme huomioon henkilökohtaiset toiveet ja tavoitteet kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tärkeintä on suunnitelmallisuus ja mielekkyys. Neurologisen fysioterapian harjoitteiden lisäksi tarjoamme mm. allasterapiaa ja ratsastusterapiaa. Olennaisena osana terapiasuhdetta teemme ohjauskäyntejä kotiin, kouluun, työpaikalle, harrastustoimintaan ja henkilökohtaisille avustajille. Ohjaamme myös muita asiakkaan arkeen liittyviä henkilöitä, joiden ohjaus tukee asiakkaan kuntoutumista. Kuntoutujan lähitoimijoiden on tärkeä olla osallisena kuntoutuksessa. Lisäksi kannustamme kuntoutujaa erilaisiin lajikokeiluihin. Fysioterapeuteillamme on vahva osaaminen kaikenikäisten neurologisten asiakkaiden kuntoutuksesta. Meillä on lisäksi tukena Coronarian oma alueellinen moniammatillinen tiimi.

Ota yhteyttä, autamme sinut alkuun!

Pyrimme vastaamaan kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin.

Olemme mukana yhteisellä matkalla kohti sujuvampaa ja mielekkäämpää arkea.

Voit myös halutessasi lähettää meille yhteydenottopyynnön lomakkeella.

Moniammatillisen tiimin tuki yhteisellä matkalla

Fysioterapeuttimme kuuluvat Coronaria kuntoutuspalveluiden alueelliseen moniammatilliseen tiimiin, johon kuuluu fysioterapeutit, toimintaterapeutit ja puheterapeutit. Teemme tiiminä arvokasta yhteistyötä yli terapia-alojen. Tavoitteenamme on asiakkaalle merkityksellisten kokonaisvaltaisten kuntoutustavoitteiden saavuttaminen. Palveluihimme kuuluvat myös apuvälinetarpeen ja kodinmuutostöiden arviointi.

Videot edellyttävät evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia

Sadulle neurologinen fysioterapia on toimintakykyä ylläpitävä voima ja paljon enemmän

Kun fysioterapiaan pääsy mahdollistui oli Sadulle itsestään selvää, että haluaa Coronarialle kuntoutukseen ja fysioterapeutti Susanin omaksi terapeutikseen. Satu sairastaa MS-tautia ja neurologinen fysioterapia on hänen tilanteeseensa mukautuvaa säännöllistä toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta. Sadun kuntoutussuunnitelmaan sisältyy mm. lihaskuntoharjoittelua ja koordinaatioharjoituksia. Lisäksi hän on saanut psykofyysisestä fysioterapiasta apua rentoutusharjoitusten muodossa. Tapaamiset fysioterapeutin kanssa ovat myös sosiaalisesti tärkeitä Sadulle. Fysioterapiakäynneistä hän kertoo saavansa joka kerta uutta puhtia arkeen ja voi lähteä hymyssä suin jatkamaan arkiaskareita.

Miten Kuntoutukseen haetaan?

Meille voit hakeutua kuntoutukseen Kelan myöntämällä vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen päätöksellä, sairaanhoitopiirin tai kunnan myöntämällä maksusitoumuksella tai palvelusetelillä. Lisäksi meiltä voit varata ajan suoraan ilman lähetettä.

1. Jos olet oikeutettu saamaan Kelan myöntämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, saat maksusitoumuksen kuntoutukseen Kelalta. Sinun tulee tehdä hakemus (KU104) Kelalle, johon nimeät valitsemasi terapian antajan ja liitä mukaan julkisella sektorilla tehty kuntoutussuunnitelmasi. Ole yhteydessä lähimmän toimipisteemme tiimivastaavaan tai palvelunumeroomme p. 010 525 8801 kuntoutusjakson aloittamiseksi.

2. Sairaanhoitopiirin tai kunnan myöntämän maksusitoumuksen tai palvelusetelin saatuasi ole yhteydessä lähimmän toimipisteemme tiimivastaavaan tai palvelunumeroomme p. 010 525 8801 kuntoutusjakson aloittamiseksi. Maksusitoumus määrittää terapiakertojen määrän ja keston, terapioiden toteutumispaikan (koti, koulu, päiväkoti tai toimipisteemme) ja aikavälin, jolla terapiat toteutetaan.

3. Voit tulla meille myös itsemaksavana asiakkaana, jolloin erillistä maksusitoumusta tai lähetettä ei tarvita. Asiakkaaksi pääset varaamalla ajan verkkoajanvarauksesta tai ottamalla yhteyttä palvelunumeroomme p. 010 525 8801 . Fysioterapiaan sinulle on mahdollisuus tulla myös lääkärin lähetteellä (SV3), jolloin Kela korvaa osan käynnin hinnasta. Korvausmäärä riippuu mm. käynnin pituudesta. SV3-lähetteen voi kirjoittaa myös yksityisen puolen lääkäri.

Asiakkaamme kertovat kokemuksistaan ja kuntoutumisestaan meillä 

Coronaria kuntoutuspalveluiden asiakas Jukka Multanen istuu pyörätuolissa.

Takaisin jaloilleen sitkeällä fysio- ja toimintaterapialla

Onnettomuuden seurauksena Jukka Multaselle diagnosoitiin osittainen selkäydinvamma. Vaikka vamma on pysyvä, pystytään toimintakykyä kehittämään fysio- ja toimintaterapian sekä itsenäisen harjoittelun avulla ja tätä kautta saavuttamaan omia tavoitteita.

Lue Jukan tarina

Videot edellyttävät evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia

Toimintakyky takaisin neurologisen kuntoutuksella

Salme kuntoutui aivoverenvuodon aiheuttamasta oikean puolen halvauksesta neurologisen kuntoutuksen avulla. Coronaria Kuntoutuspalveluilla Salme sai kaiken tarvitsemansa kuntoutuksen saman katon alta. Ensimmäisinä viikkoina kuntoutusta järjestettiin intensiivijaksona, jolloin hän sai fysioterapiaa, toimintaterapiaa ja puheterapiaa hyvin tiiviisti. Edistymisen myötä terapeutit pystyivät yhdessä tekemään jatkosuunnitelmia kuntoutumisen edistämiseksi. Neurologisen kuntoutuksen saralla Coronarialta löytyy ammattitaitoa ja monipuolista osaamista fysioterapiassa, toimintaterapiassa ja puheterapiassa. Kuntoutujalle monipuoliset terapiapalvelut ovat suuri etu.

Naisterapeutti ja lapsiasiakas tekevät leippuistossa harjoitusta hernepussien avulla.

Lasten neurologinen fysioterapia

Lasten neurologinen fysioterapia on tärkeä erikoisosaamisalue, jossa meillä työskentelee alan parhaimmistoon kuuluvat asiantuntijat. Lasten neurologisesta kuntoutuksesta vastaavat meillä lasten fysioterapiaan erikoistuneet fysioterapeutit. Heillä on pitkän linjan osaaminen ja vahvaa näyttöä pitkäaikaisista terapiasuhteista.

Lasten fysioterapia

Kysy palvelusta

Neurologinen fysioterapia

Yhteydenottolomake

Hidden

Next Steps: Sync an Email Add-On

To get the most out of your form, we suggest that you sync this form with an email add-on. To learn more about your email add-on options, visit the following page (https://www.gravityforms.com/the-8-best-email-plugins-for-wordpress-in-2020/). Important: Delete this tip before you publish the form.

Yhteystiedot

Nimesi(Pakollinen)
Osoitteesi
Sähköpostiosoitteesi(Pakollinen)
Haluaisin keskustella
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.